Wall Streetillä alkanut pörssikurssien luisu jatkuu Aasiassa: Tokion pörssi avautui pakkasen puolella
Sijoittajien on tulkittu olevan huolissaan maailmantalouden kasvuvauhdin hidastumista, sillä sekä Kiinasta että Yhdysvalloista saadut talousluvut ovat aiheuttaneet pettymyksiä.Yhdysvalloissa maanantaina alkanut markkinoiden alamäki jatkui Japanissa tiistaiaamun kaupankäynnin alettua Tokion pörssissä.
Nikkei 225 -indeksi oli aamun kaupankäynnin alettua 1,07 prosenttia miinuksella, ja laaja-alaisempi Topix-indeksi oli laskenut 1,14 prosenttia.
Yhdysvalloissa pörssipäivä päättyi maanantaina reilusti pakkasen puolelle. Dow Jones - ja S&P 500 -indeksit laskivat 2,1 prosenttia ja Nasdaq-indeksi 2,3 prosenttia.
Sekä S&P että Nasdaq päätyivät vuoden alhaisimmille lukemilleen. Nasdaq on jo pudonnut vuodenvaihteen tasoaan alemmas.
Sijoittajien on tulkittu olevan huolissaan maailmantalouden kasvuvauhdin hidastumista, sillä sekä Kiinasta että Yhdysvalloista saadut talousluvut ovat aiheuttaneet pettymyksiä.
Wall Streetillä on myös pelätty korkojen nousua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

