Puutarhurin elämä on yhtä vihreyttä

Tuovi Mutanen näkee kauneutta kuihtuvissakin kasveissa. Siemenkotien estetiikkaa edustavat esimerkiksi kuvan kiemuraiset virginiantädykkeet. Kuva: Lari Lievonen

Puutarhurin pihassa työ ja vapaa-aika sekoittuvat suloisesti. Tuovi Mutanen kuvaa koko elämänsä olevan vihreässä solmussa.

Hän on entisen karjatilan, nykyisen luomuviljatilan emäntä, joka on kasvattanut viisi lasta aikuiseksi ja opiskellut aikuisiällä puutarhuriksi, puistopuutarhuriksi ja lopulta hortonomiksi.

”Luonto ja biologia ovat aina minua kiinnostaneet. Puutarhassa yhdistyy monta asiaa, myös esteettinen ja fyysinen puoli ovat tärkeitä”, Mutanen pohtii.

Kasvit ovat erinomainen harrastus, johon voi uppoutua kotona Ruvaslahden kylällä, noin tunnin ajomatkan päässä kaupungin valoista.

”Silti koko maailma puhuu samaa kieltä, eikä rajoja löydy mihinkään suuntaan.”

Tuovi tuli 1980-luvulla emännäksi Renssilän tilalle. Hän muistelee naureskellen, miten lapset tekivät rehuheinää pitkästä pihanurmesta. Puutarhaan ei silloin riittänyt aikaa.

Mikään sipistelijä Tuovi ei vieläkään ole, mutta ovenpielen punalatvat hän leikkaa syksyllä alas, jotta saa syystalvisen näkymän avattua köynnösportille.

Pihassa on useita isoja kasviryhmiä, mutkittelevia polkuja, kiviaitaa, lahoaitaa ja upea hyönteishotellikin aitan takana.

Ihmisen kädenjälki ikään kuin liukuu ympäröivään maisemaan portaattomasti.

Maalaispihassaan Mutanen suosii vaatimattoman oloisia, usein tummanpuhuvia kukkia, kuten salkoruusua, varjoliljaa, keijuängelmää, unikoita ja koreatörmäkukkaa.

Kasvirunsauden salaisuus piilee siinä, että Mutanen kasvattaa taimia siemenistä itse.

Maatiainen-yhdistyksen siementoiminta on hänestä suorastaan käsittämättömän hienoa vapaaehtoista kulttuurityötä.

”Minulle se on ennen kaikkea yhteisen kulttuuriperinnön jakamista. On ihan eri asia kasvattaa meidän oloihin vuosikymmeniä sopeutuneita lajeja kuin vaikkapa Hollannista tai Pohjois-Afrikasta äskettäin tuotuja kasveja.”