Työttömyyspysyi ennallaan
Työttömyysaste oli heinäkuussa 6,9 prosenttia eli saman verran kuin vuosi sitten. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 192 000.
Työllisiä oli 32 000 enemmän kuin edellisvuoden heinäkuussa. Sekä palkansaajien, yrittäjien että osa-aikatyötä tekevien määrä lisääntyi.
Työllisiä oli yhteensä 2,6 miljoonaa. Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli heinäkuussa 72,7 prosenttia, eli 0,9 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.
Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli heinäkuussa 11,7 prosenttia, mikä oli kaksi prosenttiyksikköä pienempi kuin viime vuoden heinäkuussa.
Miehiä oli työttömänä naisia enemmän.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
