Rinne hämmentää lisää: Ei kannata lihaveroa, vaan kulutusta ohjaavaa "kestävän kehityksen arvonlisäveroa" lihalle
"Ilmaston kannalta parempia tuotteita verotetaan vähemmän ja haitallisia enemmän."
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii valtiota puuttumaan Stora Enson irtisanomisiin. Kuva: Jaana KankaanpääSDP ei aja lihaveroa, vaan kestävän kehityksen arvonlisäveroa, sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.
SDP:n ja Rinteen kanta lihaveroon on aiheuttanut hämmennystä viime aikoina. Rinne vastasi HS:n vaalikoneeseen olevansa samaa mieltä tämän väitteen kanssa: "Suomalaisia pitäisi ohjata vähäisempään lihansyöntiin, esimerkiksi verotuksen keinoin."
Ylen vaalitentissä torstaina Rinne sanoi puolueensa ajavan kestävän kehityksen arvonlisäveroa ja mainitsi esimerkkeinä sillä verotettavista kohteista lihan.
Sunnuntaina puoluevaltuuston kokouksessa Rinne sanoi, ettei SDP kannata lihaveroa. Kestävän kehityksen arvonlisävero toimii hänen mukaansa näin:
"Se tulee vaikuttamaan niin, että sillä ohjataan ihmisten käyttäytymistä niin, että ne tuotteet ja palvelut, jotka ovat ilmaston kannalta parempia, niitä verotetaan vähemmän ja niitä tuotteita ja palveluja, jotka ovat haitallisia, verotetaan enemmän."
Rinne ei ole eritellyt, koskisiko arvonlisävero sekä kotimaista että tuontilihaa, vaikka on maininnut erikseen brasilialaisen häränfileen.
"Jos katsotaan ilmaston ja päästöjen näkökulmasta, että tänne tuodaan vaikka laivoilla elintarvikkeita, siinä on merkittävästi enemmän ilmastopäästövaikutuksia", Rinne sanoi.
Lue myös:
Keskustan Juha Sipilä ei kannata lihaveroa
Elintarviketyöläiset vastustavat lihan verottamista: "Ohjaa kulutusta tuontilihaan"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
