Huippuvuorten "tuomiopäivän holvia" tiivistetään ilmastonmuutoksen varalta
Geenipankissa säilytetään siemeniä katastrofien varalta.
Huippuvuorten siemenholviin on säilötty myös suomalaisen ohran siemeniä. LEHTIKUVA / Martti KainulainenNorjan Huippuvuorille rakennettua "tuomiopäivän holvia" aletaan vahvistaa ilmastonmuutoksen varalta. Kymmenen vuotta sitten avattuun holviin on pakastettu 900 000 kasvilajikkeen siemeniä geenipankiksi katastrofien varalta.
Norjan hallitus esittää holvin vahvistamiseen sataa miljoonaa kruunua (noin 10 miljoonaa euroa), mutta arvioi, että kustannukset voivat nousta tästä vielä kaksinkertaisiksi.
Holvin kestävyydestä syntyi huolta, kun siihen johtavaan tunneliin valahti vettä vuoden 2016 lopulla. Vettä valui vain 15 metrin matkalle, eikä se saavuttanut sadan metrin syvyydessä sijaitsevaa varsinaista holvia.
Siemenarkistoa on hyödynnetty ensimmäisen kerran viime vuosina. Syyrian Aleppossa aiemmin toiminut tutkimuskeskus palautti holviin lajiketta, jota se oli lainannut vuonna 2015.
"Tämä osoittaa, että siemenholvi on maailmanlaajuinen vakuutus maailman elintarvikehuollolle tuleville sukupolville", sanoi Norjan maatalousministeri Jon Georg Dale.
Holviin on määrä rakentaa uusi vahvistettu sisäänpääsytunneli sekä uusi huoltorakennus varageneraattoreille ja kylmäaggregaateille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
