Essayah tukisi maatalouden biokaasulaitoksia
"Tukilogiikka ontuu: ei kai kaikkea navetassa tuotettua maitoakaan tilalla itse kuluteta?"
Biokaasutuotannon mädäte korvaisi tuontilannoitteita ja itse kaasu tuontienergiaa. Kuva: Lauri SalminenKristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah patistaa hallitusta suuntaamaan maatilan investointitukea myös biokaasulaitoksiin.
"Maatalous on niin syvässä ahdingossa, että pienetkin kädenojennukset vaikkapa energiatalouden puolelta olisivat enemmän kuin tarpeen.
Pahimpana esteenä ovat Essayahin mukana säännökset, joiden mukaan energiantuotantotukea voidaan myöntää rakentamisinvestointiin vain siltä osin kuin tuotettu energia käytetään maatalouden omassa tuotantotoiminnassa. Tukea ei heru, sitä tuotettaisiin myyntiin vaikkapa lähialueen kiinteistöjen lämmittämiseksi tai liikennepolttoaineeksi, Essayah ihmettelee.
"Tukilogiikka ontuu, sillä ei kai kaikkea navetassa tuotettua maitoakaan tilalla itse kuluteta."
Essayah muistuttaa myös, että prosessissa syntyvä mädäte korvaisi ravinnekierrossa ulkomailta tuotua keinolannoitetta. Biokaasun investoinnintuen ehdoksi tulisikin asettaa hygienisointivaatimukset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
