PÄIVÄN KYSYMYS Onko aikaiselle hillalle poimijoita?
Ovatko Ranualla hillan myyjät olleet liikkeellä, marjakauppias Reijo Sääskilahti?
Hillaa on tullut nyt hyvin. Aloitin hillan oston jo viime keskiviikkona. Koskaan aikaisemmin ei ostoa ole aloitettu näin varhain.
Poimijat ovat olleet vielä suomalaisia, sillä ulkomaalaiset poimijat eivät ole ehtineet tulla.
Mikä on hillan kauppahinta?
Keskiviikkona poimijalle maksettiin 9 euroa. Maanantaina hinta putosi 8 euroon. Ulosmyyntihinta on ollut 12,50–13,50 euroa.
Hinta on siis lähes puolet viime kesästä, jolloin poimija sai 10–20 euroa ja ulosmyyntihinta oli 15–25 euroa.
Etelä-Lapissa hyvä hillavuosi oli viimeksi vuonna 2005. Nyt tilanne näyttää huippuhyvältä.
Miten hillakauppa käy Kainuussa, Arktiset aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio?
Kainuussa ei ostajia ole ilmaantunut markkinoille. Poiminta on täällä lähinnä kotitalouksien tarpeisiin.
Millä mallilla Joensuun seudun hillanpoiminta on, Joensuun tuote ja vihannes ky:n toimitusjohtaja Marja Päivänurmi?
Hillaa on ostettu viime viikon maanantaista lähtien. Poimijat arvioivat, että ehkä jo viimeiset hillat tulevat tällä viikolla.
Aikainen hillasato ei vaikuta meillä poimintaan, sillä hilla kerätään suomalaisin voimin.
Lakan hinta noudattelee pohjoisen hintaa.
LAURA KYLMÄMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
