Mukulaari välittäälähi- ja luomuruokaa
Jyväskylässä on perustettu lähi- ja luomuruoka-osuuskunta Mukulaari. Osuuskunta on ku-
luttajien ja pientuottajien yhdessä perustama. Sen avulla haetaan ratkaisuja paikallisen ruokaketjun ongelmakohtiin.
”Osuuskunnan avulla ruokaketjun ääripäät pääsevät suoraan keskusteluyhteyteen. Sa-
malla haetaan keinoja vääristyneen ruuan hintarakenteen oikaisuun”, puuhamies Kimmo Häkkinen sanoo.
Häkkisen mukaan osuuskunta on lajissaan ensimmäinen Suomessa.
Toiminnan keskiössä on uuden myyntikanavan rakentaminen. Sen kautta on mahdollista tilata paikallisten tuottajien tuotteita reilummalla hinnalla.
Toimintaa on jo harjoiteltu Palokan ruokapiirissä tämän vuoden alusta. Myös viime joulun alla kokeiltiin keskitettyjä hankintoja suoraan tuottajilta.
Palokan ruokapiiriin tuotteitaan on toimittanut säännöllisemmin parikymmentä Jyvässeudun tuottajaa. Osa on sesonkituotteita, kuten glögiä ja lahjatavaroita. Kaikkiaan tuottajia on ollut viitisenkymmentä.
Vapaaehtoisen ruokapiirin rahkeet eivät riitä organisoituun toimintaan. Siksi on päätetty perustaa osuuskunta, jolla on pyrkimys taloudelliseen toimintaan.
Häkkisen mukaan kysytyimpiä tuotteita ovat perusjauhot. Perunaa ja porkkanaa riittää, mutta palsternakkaa, naurista ja lanttua pitää kysellä kauempaa. Valkosipulia ei ole tarjolla.
”Myös pienimuotoisilla jalosteilla on kysyntää. Koko ajan tarkentuu, mitä menee”, Häkkinen sanoo.
Neljän naudanlihan tuottajan kanssa on kokeiltu yhteistyötä. Häkkisen mukaan toimitettavat erät ovat niin suuria, että niiden kanssa on kaupunkioloissa vaikeaa. Ratkaisua haetaan osuuskunnasta, joka voi hankkia isomman erän ja jaella sen osakkailleen.
Koneagriassa tuotantoeläinten hyvinvointiyhdistys piti oman yleisötilaisuutensa. Mukulaarin mukaan se oli puhtaasti tuottaja- ja jalostusvetoinen. Kuluttaja oli unohdettu.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
