Sähkönhintamatalalla
Sähkön hinta oli Pohjoismaiden sähköpörssissä melko halpa viime vuonna. Hinta on pysytellyt noin neljän sentin paikkeilla kilowattitunnilta (40 euroa megawattitunnilta) kesän jälkeen.
Vain joulukuun alun kylmien ilmojen aikoina Suomen aluehinta nousi lähelle kuutta senttiä. Silloinkin muissa Pohjoismaissa hinta jäi alle viiden sentin.
Edellisvuosien aikana sähkön hinta on pysytellyt 5–6 sentin paikkeilla kilowattitunnilta.
Matalat hinnat johtuvat siitä, että talouden veto ei ole kovaa, jonka vuoksi sähkön kysyntä on vähäistä. Toisaalta Norjan ja Ruotsin vesivarastot ovat olleet lähes täynnä.
Aivan viime päivinä ovat tulevaisuuden futuurihinnat olleet nousussa todennäköisesti sen vuoksi, että vesivarastot ovat pudonneet reilusti tavallista korkeammalta tasolta keskiarvon alapuolelle.
Säiden ja talouskasvun lisäksi sähköenergian hintaan vaikuttavat kivihiilen ja päästöoikeuksien hinnat, jotka ovat varsin alhaalla.
Kivihiilen hinta riippuu pitkälti Kiinan kysynnästä ja päästöoikeuksien hinta Euroopan teollisuuden käyntiasteesta.
Suomessa sähkön tukkuhinta on yleensä muita Pohjoismaita korkeammalla, koska siirtoyhteydet takkuavat.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
