Elintarviketyöläiset eivät suostu lomarahan leikkaukseen
"Hallituksen uusi esitys ei ole ensimmäistä parempi."
Hallituksen suunnittelemat leikkaukset eivät sovi elintarviketyöläisille. Kuvassa teurastamon varasto. Kuva: Kimmo HaimiElintarviketyöläisten ammattiliitto SEL ei hyväksy Juha Sipilän (kesk.) hallituksen uutta esitystä, jonka mukaan lomarahoja leikataan 30 prosentilla kolmen vuoden ajaksi. Tällä keinolla hallitus on ilmoittanut voivansa vetäytyä aikeesta pienentää sunnuntailisiä ja ylityökorvauksia.
Suunnitelma ei sovi elintarviketyöntekijöille.
"Me emme käy huutokauppaa työehtojen heikennyksistä. Hallituksen uusi esitys ei ole ensimmäistä esitystä parempi. Työmarkkinajärjestöjen sopimusoikeuden rajoittamista pakkotoimilla on mahdoton hyväksyä ja lomarahat ovat osa palkkaa, eivät mitään ylimääräistä rahaa, josta voisi tai pitäisi luopua edes määräajaksi", SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo.
SEL:n laskelmien mukaan hallituksen uusi esitys työehtoja heikentävistä pakkotoimista leikkaisi elintarvikealan työntekijöiden ansioita keskimäärin 1587 eurolla eli viidellä prosentilla vuodessa.
"Nämä rahat olisivat suoraan pois kulutuksesta. Palkansaajien ostovoiman leikkaaminen tilanteessa, jossa meillä on työttömiä työnhakijoita ja aktivointipalveluiden piirissä olevia ihmisiä yli 450 000, olisi vastuuton teko kansantalouden kannalta. Kun vienti ei vedä, hallituksen pitäisi huolehtia ensisijaisesti siitä, että kotimarkkinat pyörivät, eikä omilla toimilla aiheuteta kotimaisen kysynnän heikkenemistä ja lisätä työttömyyttä. Nyt hallitusta tuntuu kiinnostavan enemmän ay-liikkeen aseman ja palkansaajien oikeuksien heikentäminen ideologisista syistä", toteaa Kuntonen.
SEL vaatii, että kaikista hallituksen esittämistä työehtojen ja työttömyysturvan heikennyksistä neuvotellaan kokonaisuutena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
