Oppositiopuolueilta tylyt moitteet hallitukselle
Valtiontalous saataisiin tasapainoon, mikäli kaikki tulonsaajat luopuisivat tuloistaan saman verran kuin viljelijät, laski Juha Sipilä tiistaina Riihimäellä. Pekka Sakki/lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkistoPuheenjohtaja Timo Soini totesi tiistaina eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa Savonlinnassa, että perussuomalaiset ei hyväksy hallituksen suunnitelmia kilometrikorvausten leikkauksista ja liikkuvan poliisin lakkauttamisesta.
Soini muistutti, kuinka tärkeitä kilometrikorvaukset ovat lomittajille ja lehdenjakajille.
Hän syytti maan turvallisuudesta hallituksessa vastaavia RKP:tä ja kristillisdemokraatteja ”takiaispuolueiksi”, jotka suostuvat hallituksessa pysyäkseen mihin tahansa.
Soinin mukaan perussuomalaisten kunnallisvaalien ehdokashankinta on sujunut hyvin, mutta ehdokkaita tarvitaan vielä vähintään tuhat lisää.
Hänen mukaansa kuntavaaleissa on kyse myös puolueen valtakunnallisen aseman vakiinnuttamisesta.
”Ehdokasasettelu ratkaisee vaalit, Soini painotti.
Hän sanoi, että jos yksi prosentti puoluetta viime eduskuntavaaleissa äänestäneistä ryhtyy ehdokkaiksi, puolue saa maanvyörymäisen vaalivoiton.
Oppositiopuolue keskusta kasaa keskiviikkona budjettiriihtään aloittavalla hallitukselle paineita vaatimalla lisää tukea perheille.
Puheenjohtaja Juha Sipilän mielestä hallitus on myös maaseutuinhoinen. Hänen mielestään viljelijöitä ja muita maaseudun ihmisiä on kuritettu valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) budjettiehdotuksessa vähintään kaksi kertaa kovemmin kuin muita.
”Jos kaikki tulonsaajat luopuisivat tuloistaan saman verran kuin viljelijät, valtiontalous olisi tasapainossa”, Sipilä totesi tiistaina Riihimäellä keskustan puoluejohdon, puoluetoimiston ja piirien johdon yhteisessä tilaisuudessa.
Keskusta esittää neljän kohdan vaatimuslistan. Puolue haluaisi lisätä 20 miljoonaa euroa kunnalliseen kotiapuun. Hallituksen pitäisi Sipilän mielestä muun muassa luopua lapsilisäindeksin jäädyttämisestä ja peruttava kuntien valtionosuusleikkaukset.
Keskusta haluaisi myös muuttaa omaishoidon tuen verottamaksi ja siirtää sen maksatuksen Kelalle.
Uusi lähipalvelulaki takaisin sen, että monet kunnalliset peruspalvelut olisivat saatavilla lähellä kotia.
Yrittäjille keskusta antaisi tukea ensimmäisen työntekijän palkkaamisen.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
