Eduskunnan yksinkertainen enemmistö riittäisi Nato-sopimuksen hyväksymiseen – Hallituksen esitys lähti lausuntokierrokselle
Luonnoksen tehneen ulkoministeriön työryhmän mukaan Natoon liittymisessä ei olisi kyse merkittävästä toimivallan siirrosta kansainväliselle järjestölle, eikä sen katsota vaikuttavan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon, maanpuolustusvelvollisuuteen tai presidentin tehtävään Puolustusvoimien ylipäällikkönä.
Naton jäsenvaltiot allekirjoittivat Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjat Pohjois-Atlantin neuvostossa heinäkuussa. Ulkoministeri Pekka Haavisto esiintyi heinäkuun alussa tiedotustilaisuudessa, kun liittymiskeskustelut olivat vielä käynnissä. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONENLuonnos hallituksen esitykseksi Pohjois-Atlantin sopimuksen eli sotilasliitto Naton perustamissopimuksen hyväksymisestä on lähetetty lausuntokierrokselle. Luonnoksen on valmistellut ulkoministeriön työryhmä.
Samalla esitetään Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen hyväksymistä. Sopimus koskee Naton oikeushenkilöllisyyttä ja Naton henkilöstön erioikeuksia sekä vapauksia.
Naton jäsenvaltiot allekirjoittivat Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjat Pohjois-Atlantin neuvostossa 5. heinäkuuta. Jäsenvaltioista Unkari ja Turkki eivät ole vielä ratifioineet Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjoja omissa parlamenteissaan.
Suomen liittyminen Natoon vaatii vielä myös eduskunnan hyväksynnän. Hallituksen esitysluonnoksessa työryhmä arvioi, että Naton perustamissopimus on ongelmaton Suomen täysivaltaisuuden ja kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisen kannalta.
Työryhmän mukaan Natoon liittymisessä ei olisi kyse merkittävästä toimivallan siirrosta kansainväliselle järjestölle, joten sopimus voidaan hyväksyä eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä.
Natoon liittymisen ei katsota vaikuttavan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen päätöksentekojärjestelmään, maanpuolustusvelvollisuuteen eikä tasavallan presidentin tehtävään Puolustusvoimien ylipäällikkönä.
Luonnoksen mukaan voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa Natoon liittymisen ilman välttämättömiä lain muutostarpeita. Mahdolliset jäsenyyteen liittyvät myöhemmät lainsäädäntötoimet voidaan työryhmän mukaan toteuttaa erillisillä säädöksillä.
Naton jäsenenä Suomen on lisäksi liityttävä Naton muihin sopimuksiin, jotka koskevat joukkojen asemaa, tietoturvallisuutta sekä puolustushallinnon tietojen suojaamista vuoden kuluessa Suomen liittymiskirjan tallettamisesta. Näille sopimuksille aiotaan pyytää eduskunnan hyväksyntää myöhemmin erillisillä hallituksen esityksillä.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) järjestävät medialle tiedotustilaisuuden asiasta tänään iltapäivällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




