Ratkaisu närästää keskustassa
Hallituksen ja opposition sunnuntaina sopima sote-ratkaisu on alkanut kerätä kriittisiä ääniä myös keskustasta, vaikka puheenjohtaja Juha Sipilä näytti olevan keskeinen henkilö sovun syntymisessä.
Päätösvallan pelätään kaikkoavan maakunnista ja päätös luopua maakuntatason järjestämisvastuusta närästää.
Viiden alueen mallia ovat arvostelleet muun muassa kansanedustajat Aila Paloniemi ja Mauri Pekkarinen.
Pekkarisen mielestä ratkaisu vie maakunnilta päätösvallan ja rahat ja uhkaa maakunnan kehitystä.
Hän puhuu erityisesti Keski-Suomen menetyksistä Kuopioon, mutta arvostelu kohdentuu samalla koko puolueeseen, sillä keskustan mukaan Sipilä kätilöi sen.
Pitkäaikainen keskustavaikuttaja ja entinen pääministerin valtiosihteeri Risto Volanen haukkuu lyttyyn Sipilän toiminnan.
”Puolueen johto sivuuttaa salaa kaikkien puolue-elinten päätökset kotikunta–maakunta -mallista ja alkaa kannattaa kaikkein keskittävintä mallia.”
Volasen mielestä puolue petti näin kunnallisvaalien äänestäjät. Hän sanoo, että oman yrityksensä toimitusjohtaja voi muuttaa mieltään, mutta sama ei käy suuressa kansanliikkeessä. Hän vaatii, että keskustan päättävät elimet irtisanoutuvat Sipilän tekemästä sopimuksesta ja että asia käsitellään kesäkuun puoluekokouksessa.
Volasen mukaan valta olisi viidessä sote-hallinnossa käytännössä muutamilla keskuskaupungeilla. ”Muille ne jättäisivät peruskoulun ja susia.”
Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska on tyytyväinen yli puoluerajojen saavutettuun sopuun, mutta edellyttää sen saavan ”keskustan kenttäväen ja kuntavaikuttajien vahvan tuen”.
”Vahva tuki” tarkoittaa hänestä kansan kuuntelua ja mallin käsittelyä eduskuntaryhmässä, puoluehallituksessa sekä mahdollisesti puoluevaltuustossa ja puoluekokouksessa, ”jos joku niin esittää”.
Ovaska uskoo torstaina kokoontuvan puoluehallituksen tukevan tehtyä ratkaisua.
Ovaskan mukaan ratkaisun valmistelussa olivat mukana puolueen ja eduskuntaryhmän johto ja myös häntä informoitiin.
”Suomen tilanne on nyt sellainen, että ratkaisuja on haettava. Emmekä ole hylänneet maakuntamallia, sillä muun muassa avit ja elyt jatkavat siellä.”
EIJA MANSIKKAMÄKI
Pitkäaikainen
keskustavaikuttaja
Risto Volanen haukkuu lyttyyn puheenjohtaja
Sipilän toiminnan.
Mauri
Pekkarisen mielestä ratkaisu
vie maakunnilta päätösvallan ja
uhkaa niiden
kehitystä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
