Kymmenettuhannet edelleen ilman sähköä
Runsasta lumisadetta seurannut pakkanen hankaloittaa korjaustöitä.Suomen keskiosissa, Hämeestä Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella toimivan sähköverkkoyhtiö Elenian alueella ilman sähköä on noin yhä noin 55 000 asiakasta. Pahimipia ongelmat ovat Pirkanmaalla ja siitä itään.
Yhtiön tiedotteen mukaan sen sähkökatkokartta ja tekstiviestipalvelu eivät tällä hetkellä toimi oikein. Ongelmaa selvitetään ja vikaa korjataan parhaillaan.
Tiedotteen mukaan sähkökatkojen korjaus jatkuu täydellä teholla. Sitä on vaikeuttanut lauantai-illan ja yön aikana jatkunut lumisade.
Itäisellä Pirkanmaalla tykkylunta on Ilmatieteen laitoksen mukaan satanut paikoin jopa 40 senttiä.
Tampereen ja Jyväskylän välillä junaliikenne on yhä poikki, ja junat korvataan bussikuljetuksilla.
Ajokeli on tänään aluksi paikoin erittäin huono Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa lumisateen ja lumisten teiden vuoksi.
Ongelmat sähköverkossa alkoivat perjantai-iltana. Lauantaipäivän aikana sähköttömiä kotitalouksia oli noin 30 000, mutta illalla jo 50 000.
Ylen mukaan esimerkiksi Juupajoella varaudutaan vanhainkodin evakuointiin, koska lämmitys ei toimi. Koko kunta on ilman sähköä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
