Saksassa homemyrkky levisi rehusta maitoon
Serbialaista, homemyrkky aflatoksiini B1:n saastuttamaa maissia on päätynyt rehun joukossa yli 4 400 maatilalle Saksassa.
Saastuneen rehun jäljille päästiin, kun alasaksilainen viljelijä löysi kohonneita pitoisuuksia tilansa maidosta.
Myrkky on peräisin serbialaisesta maissista.
Saksaan päätyi 45 000 tonnin maissierä, josta 10 000 tonnia ehdittiin myydä useille rehuvalmistajille.
Ala-Saksin osavaltiossa 938 maitotilaa asetettiin lauantaihin mennessä maidonlähetyskieltoon.
Tiloilta peräisin olevien teuraseläinten munuaisten ja maksan myynti on kielletty, ellei myrkkypitoisuutta ole osoitettu turvalliseksi.
Rehua on päätynyt myös sika- ja siipikarjatiloille ja muihin Pohjois-Saksan osavaltioihin sekä Hollantiin.
Aflatoksiini on voimakkaasti syöpää aiheuttava, homesienen erittämä myrkky.
Se siirtyy kotieläinten elimistöstä maitoon, muttei yhtä herkästi lihaan.
Ala-Saksin maatalousministeriön mukaan kuluttajille päätyneestä maidosta ei aiheudu terveydelle haittaa, koska meijerissä maidon myrkkypitoisuudet laimenevat, kun se sekoitetaan puhtaan maidon joukkoon.
Eri tahot ovat arvostelleet rehun maahantuojaa puutteellisista tarkastuksista. Lehtitietojen mukaan maatalousministeri Ilse Aigner oli varoittanut saastuneesta serbialaismaissista jo lokakuussa.
Saksan julkisessa keskustelussa syyttäviä sormia osoitellaan myös energiapolitiikkaan. Maissia joudutaan tuomaan rehuksi samaan aikaan, kun neljäsosaa maan maissialasta viljellään biokaasulaitoksia varten.
Serbiassa aflatoksiinia on päätynyt maitoon laajemmaltikin, kertoo Rheinische Post -lehti verkkosivuillaan.
Serbian viranomaiset nostivat maidossa sallitun myrkkypitoisuuden rajaa toissa viikolla kymmenkertaiseksi 0,5 mikrogrammaan litralta, mikä on aiheuttanut laajalti suuttumusta.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
