Yle: Ammattimetsästäjä pitää Pohjois-Suomen supikoirakannan kurissa – työmaata kaksi miljoonaa hehtaaria
Ammattimetsästäjä Juha Mäkimartti on kuin rajavartija, hänen tehtävänään on estää supikoirien leviäminen Lapista Ruotsiin ja Norjaan.Keminmaalla asuva ammattimetsästäjä Juha Mäkimartti yrittää estää supikoiran leviämisen Suomen Lapista Ruotsiin ja Norjaan, kertoo Yle.
Ruotsissa löydettiin ensimmäinen supikoirapentue vuonna 2006. Ruotsi ei halua vieraslajia ja yhteispohjoismainen hanke supikoiran leviämiseksi aloitettiin.
Mäkimartti on hankkeen kenttätyöntekijä. Suomen ja Ruotsin rajalla on 200 riistakameraa, satoja pyyntiloukkuja ja pantasupikoiria, joiden avulla metsästäjät hävittävät epätoivottua vierasta. Mäkimartilla riittää valvottavaa noin kahden hehtaarin verran, Yle kertoo.
"Olemme saaneet supikoirakannan rajoitettua. Voidaan sanoa, että tämä on ollut menestystarina – kiistatta onnistunut luonnonsuojeluhanke", Mäkimartti sanoo Ylelle.
Yle: Supien tullimies ylläpitää "Salpalinjaa" Suomen ja Ruotsin rajalla –linja on vielä pitänyt
Lue lisää:
Uskoisitko tätä lukijan kuvaamaa otusta supikoiraksi? Kapi voi tarttua myös lemmikkeihin
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

