Viiden vuorokauden sää Sää eilen Aurinkonäyttäytyy paikoin
VIIDEN LÄHIVUOROKAUDEN AIKANA Suomen yllä on korkeapaineen selänne ja sää kylmenee Lapissa, myös etelässä on hieman viileämpää kuin alkuviikolla. Pohjoisessa pilvisyys on suuren osan aikaa runsasta, ja torstaina maan pohjoisosan yli liikkuu lumi- ja vesisadealue itään. Maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys on ajoittain vähäistä ja sää valtaosaltaan poutaista. Viikonvaihteessa sateita on odotettavissa myös etelään.
PÄIVÄLÄMPÖTILA ON MAAN etelä- ja keskiosassa +1 ja +5, maan pohjoisosassa +2 ja -4 asteen välillä. Yölämpötila on koko maassa 0:sta -10:een astetta. Sademäärä on vedeksi muutettuna 1–5 milliä, poutaisinta on idässä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sää on epävakaista ja lauhaa, Lapissa on pikkupakkasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
