Juhannusta juhlitaanvarhaisperunan kera
Serkukset Aarni, Roope ja Rasmus dippaavat uusia perunoita ja tomaatteja muna-kermaviilikastikkeeseen harsomajan suojassa. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoEnsimmäiset varhaisperunat ovat aavistuksen makeita, suussa sulavia makupaloja. Juhannuspöytään katetaan myös voita, silliä ja maustekaloja.
Juhannuksen kakku on sitruunanmakuinen juustokakku. Se on raikas ja riittoisa leivonnainen.
Sitruunan makuun sopivat hyvin mansikat. Suvikakun pinnalle lohkotaankin rasiallinen mansikoita.
Suomalainen mansikka on perunan ohella kaivattu kesän makunautinto. Kakun kanssa maistuu kahvi tai raparperista ja inkivääristä keitetty raparperijuoma.
Raparperijuoma
noin 2,5 l
2 l vettä
1 l raparperia paloina
pala inkivääriä
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
5 dl kivennäisvettä
Kiehauta vesi. Lisää joukkoon raparperit ja inkivääripala. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia.
Siivilöi mehu ja sekoita joukkoon fariinisokeri ja sokeri. Sekoita, kunnes sokerit sulavat. Jäähdytä ja lisää ennen tarjoilua kylmä kivennäisvesi.
Punajuurisilakat
10 annosta
300 g silakkafileitä
Mausteliemi
2 1/2 dl vettä
1/2 dl väkiviinaetikkaa
2 tl suolaa
1 rkl sokeria
1/2 tl mustapippurirouhetta
Kastike
2–3 (150 g) etikkapunajuurta
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 rkl sinappia
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
Kiehauta mausteliemen ainekset, jotta sokeri ja suola sulavat. Jäähdytä ja lado silakkafileet liemeen maustumaan, mielellään yön yli.
Raasta punajuuret hienoksi ja sekoita kermaviilin joukkoon yhdessä mausteiden kanssa. Valuta silakat ja leikkaa haarukkapaloiksi kastikkeen joukkoon.
Anna maustua seuraavaan päivään ja tarjoa perunoiden kanssa.
Graavisiika
10 annosta
1/2 kg (2 kpl) siikafileetä tai lohta
1 rkl sokeria
1/2 rkl suolaa
1/2 rkl valkopippurirouhetta
nippu tilliä
Hiero sokeri ja suola kalafileen pintaan. Levitä pippuri ja hienonnettu tilli päälle.
Pane fileet vastakkain ja laita painon alle. Anna maustua 1–2 vuorokautta. Käännä välillä.
Marinoidut silakkarullat
10 annosta
300 g silakkafileitä
2 1/2 dl vettä
1/2 dl väkiviinaetikkaa
1/2 rkl suolaa
Mausteliemi
1/2 dl ruokaöljyä
1/4 dl vettä
1/2 dl sitruunamehua
3 rkl sokeria
runsaasti hienonnettua tilliä
Lado silakkafileet kulhoon nahkapuoli ylöspäin. Sekoita vesi, etikka ja suola. Kaada fileiden päälle. Anna maustua kylmässä seuraavaan päivään.
Sekoita mausteliemen ainekset. Valuta silakkafileet ja lado ne kalan muotoon taiteltuina purkkiin kerroksittain hienonnetun tillin kanssa. Kaada mausteliemi päälle. Anna tekeytyä liemessä 3–4 vuorokautta.
Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.
Silakkarullat uunissa
10 annosta
300 g silakkafileitä
1 dl ruohosipulisilppua
1 tl suolaa
Liemi
2 rkl väkiviinaetikkaa
1 1/2 dl vettä
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
5 maustepippuria
Ripottele silakkafileille ruohosipulia ja suolaa, kääri ne rullalle ja aseta uunivuoan pohjalle. Sekoita liemi ja kaada kalojen päälle.
Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoa kylmänä.
Muna-kermaviilikastike
2 prk (à 200 g) kermaviiliä
2 kovaksi keitettyä munaa
hienonnettuna
2 rkl ruohosipuli-
ja tillisilppua
1 rkl sinappia
suolaa
sokeria
mustapippuria
Hienonna kypsät munat ja sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Tarjoa muna-kermaviilikastike keitettyjen uusien perunoiden kera.
ANNELI PESSALA
Uudet perunat
tai lohkoperunat
grillissä tai uunissa
Kalavadille graavisiika,
silakkarullat
punajuurisilakat
silli
Muna-kermaviilikastike
Pikkutomaatit, kurkkua,
salaattia
Ruisleipää, juustoja,
levitettä
Paulan juustokakku
Kahvi
Raparperijuoma
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
