vierasyliö Tukikapitalismista yrittäjyyteen
Metsäpolitiikassa on viime aikoina tehty ja valmisteltu linjauksia ja uudistuksia enemmän kuin kymmenenä edeltävänä vuotena yhteensä.
On uudistettu metsä-, metsäkeskus-, ja metsänhoitoyhdistys- ja ötökkälait. Eduskunta on käsitellyt Valtioneuvoston metsäpoliittisen selonteon 2050 ja Kestävän metsätalouden rahoituslakia valmistellut Kemera-työryhmä on julkistanut loppuraporttinsa.
Loppuraportin ja metsäpoliittisen selonteon tavoitteet ovat monella tavalla ristiriidassa keskenään, pahiten yrittäjyyden ja tukipolitiikan osalta.
Selonteossa nostetaan tavoitteeksi yrittäjämäinen metsätalous, toimintatapa, joka Ruotsissa omaksuttiin jo yli kaksikymmentä vuotta sitten.
Suomessa muutos ei tilojen pienestä koosta johtuen tule olemaan ongelmaton. Meillä keskimääräisen metsätalousyrittäjän liikevaihto on noin 3 000 euroa vuodessa eikä yrittäjällä ole monena vuotena tilitapahtumia ollenkaan. Metsätilat ovat siis suurelta osin satunnaisesti toimivia mikroyrityksiä.
Kemera-työryhmäkin kyllä korostaa yritysmäistä metsätaloutta, mutta ei näe sen tukemista tarpeellisena.
Tässä perustelut: ”Yritysmuotoinen metsätalous edellyttää suunnitelmallista metsien hoitoa ja käyttöä sekä liiketoimintaosaamista. Yritysmuotoiseen metsätalouden harjoittamiseen kuuluu olennaisena osana tehdä metsänhoitotyöt oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Tällöin hakkuiden ja metsänhoitotöiden taloudellinen optimointi takaa parhaan tuloksen eikä erillisiä taloudellisia kannustimia tarvita. Koska yritysmuotoinen metsätalous ei voi perustua valtion tukipolitiikalle, ei valtion tukien soveltamisalueen laajentaminen luonnollisten henkilöiden omistamista metsistä yritysten omistamiin metsiin ole perusteltua.”
Yritys ei siis tarvitse tukea toimiakseen järkevästi, mutta luonnollinen henkilö tarvitsee motivaatiotuen, joka on eteläsuomalaisella metsänomistajalla noin kaksi prosenttia tuloista.
Metsäpoliittinen selonteko vuorostaan lupaa: ”Kehitämme metsätalouden tukijärjestelmiä siten, että rahoitus on metsätalouden tavoitteiden kannalta vaikuttavaa ja kustannustehokasta.”
Professori Viljo Holopainen
esitti kirjassaan ”60-luvun metsäpolitiikka”, että Mera-ohjelman tarkoituksena oli laittaa harsintametsätalouden pilaamat vajaatuottoiset metsät kuntoon valtion tukien avulla. Hoidetuissa metsissä puuntuotanto tulisi jatkossa olemaan niin kannattavaa, että tuista voidaan luopua.
Tukipolitiikka purikin, metsät
saatiin kuntoon ja teollisuus uskalsi investoida luottaen puunsaatavuuteen. Nyt on täysin unohdettu, että tuet suunniteltiin alun perin vain määräaikaisiksi. Saavutetuista eduista pidetään kiinni, vaikka perusteet niille ovat poistuneet.
Taimikonhoidon tukien tarkoitus oli purkaa 1990-luvun alussa syntyneet rästit. Toisin kävi! Ne synnyttivätkin rästien tuottoautomaatin. Myöhästyneen taimikonhoidon tuet
yhdistettynä toteutusilmoitustukiin johtivat oikea-aikaisten töiden laiminlyönteihin ja
kohonneisiin kustannuksiin.
Alle kolmasosa taimikoista on enää hyviä. Vuodesta 1990 taimikonhoidon reaaliset kulut
ovat yli kaksinkertaistuneet, vaikka palkkaindeksin muutos on ollut alle puolitoistakertainen. Samanaikaisesti istutuksen reaaliset kustannukset ovat laskeneet.
Kyselytutkimuksiin perustuen
Kemera-työryhmä korostaa, että taimikoita olisi hoidettu 30–50 prosenttia vähemmän ilman tukia.
Operatiivisesta näkökulmasta katsottuna käytetyllä panostuksella olisi voitu hoitaa tuntuvasti enemmän taimikoita, jos olisi toimittu oikea-aikaisesti. Ruotsissa taimikonhoitoalat romahtivat tukien loputtua, mutta kohosivat varsin nopeasti paremmalle tasolle kuin tukien
aikaan.
Kemera-työryhmä esittää
tukea sekä taimikon varhaishoitoon että nuoren metsän hoitoon. Edellistä saa 1–3 metristen ja jälkimmäistä varttuneiden taimikoiden kunnostukseen, joiden pituus on yli kolme metriä ja keskiläpimitta alle 16 senttiä. Tukikelpoisten töiden väli on vähintään kymmenen vuotta.
Metri on liian myöhäinen aika poistaa lehtipuuvesakko männyn kylvötaimikosta. Jos kylvötaimikko perataan metrisenä sellaiseksi, ettei siihen tarvitse mennä kymmeneen vuoteen, se vedetään liian
harvaksi laatupuun kasvatusta ajatellen.
Kuusen taimikossa metri on liian pitkä koneelliselle kitkennälle, joka vähentää tuntuvasti myöhemmän taimikon hoidon tarvetta.
Väitän, ettei löydy sellaista
tukinormistoa, joka sopii eri uudistamistavoille, eri puulajeille ja erilaisille kasvupaikoille. Siten tuet johtavat vääjäämättä epäoptimaalisiin käytäntöihin.
Metsäteiden ylläpito ei ole ollut tukien piirissä, mutta peruskorjauksen suunnittelu on saanut täyden ja toteutus 40–60 prosentin tuen. Työryhmä ehdottaa tueksi enintään 50 prosenttia kokonaiskustannuksista. Tämä tullee karsimaan suunnittelu-, mutta lisäämään hallintokustannuksia.
Perusongelma jää entiselleen: Kun isot remontit saavat tuen, mutta hyvä ylläpito ei, tuloksena on tukikapitalismi eikä kustannustehokas tien ylläpito.
Laki- ja organisaatiomuutosten takia metsätaloudessa on nyt tilausta kehitystyölle tutkimuksen ja käytännön välissä.
Valtion kannattaa tukea toimijoiden omaa uusien toimintamallien kehittämistä ja niiden käytännön mittakaavan kokeiluja.
Väitän, että jo kymmenesosa nykyisistä metsätalouden tuista
panostettuna kehitystyöhön hyödyttäisi metsänomistajia ja koko yhteiskuntaa enemmän kuin työryhmän ehdottama
tukijärjestelmä.
1983 perustettu Tekes on hyvä esimerkki, se opetti teollisuuden panostamaan kehitystyöhön.
On aika luopua tukikapitalismista ja kohdella puuntuotantoa ruotsalaisten tavoin terveenä elinkeinona!
HEIKKI SMOLANDER
Kirjoittaja on Metlan erikoistutkija Suonenjoella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
