Kuusen kysyntä hiljeni
Kuusitukin kysyntä on lopahtanut Järvi-Suomessa. Harvennuspuun kysyntä on ollut heikkoa jo pitemmän aikaa.
”Kuusitukin kysynnän heikkeneminen yllättää. Yleensä puukaupassa on maaliskuussa kova veto päällä”, pohtii johtaja Timo Leskinen Järvi-Suomen metsänomistajien liitosta.
Leskinen nostaa kuusen kysynnän heikkenemisen syyksi Etelä-Savoon asti ulottuneet kirjanpainajatuhot. Metsänomistajat ovat varautuneet niihin kuusikoita kaatamalla, mikä on täyttänyt sahojen varastot.
”Kirjanpainajatuhoja on torjuttu hakkuilla. Osa niistä on ollut todellisesta tarpeesta, mutta kuusikkoja on kaadettu myös ihan varmuuden vuoksi.”
”Onneksi sahojen näkymät ovat hyvät. Kun sahatavara käy kaupaksi, tukillekin riittää kysyntää, kun tilannetta katsoo vähän pitemmälle.”
Harvennuspuun kysyntä on ollut heikkoa jo pitempään. Kulunut talvi ei parantanut tilannetta. Etenkin kuusen harvennuksia on ollut vaikea tehdä, koska suojaava lumikerros on jäänyt ohueksi.
”Kuitupuun kysyntä alkaa olla kroonisen heikkoa. Tähän saumaan ei tarvita yhtään kalikkaa tuontipuuta!”
Kantohinnat ovat pysyneet vakaina kevättalvella. Parasta hintaa metsänomistajat saavat kelirikkokohteista, jotka kannattaa kilpailuttaa tarkkaan. Puun kysynnässä saattaa olla myös paikallisia ja ostajakohtaisia vaihteluita, jotka kannattaa käyttää hyväksi.
Myös energiapuun kysyntä on alamaissa. Siihen vaikuttaa leuto talvi.
Puuta ei ole tarvittu entiseen malliin.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
