Sahat eivätlupaa nostaa kantohintoja
Isojoen sahan toimitusjohtaja ja tuore Suomen sahojen puheenjohtaja Esa Hakamäki toivoo puumarkkinoiden tervehtymistä.
”Takana on haastavia vuosia. Raaka-ainekustannukset ovat edelleen liian korkeat suhteessa sahatavaran markkinahintaan.”
Kantohintoihin hän ei lupaa nousua, sillä Euroopan-markkinat vetävät edelleen heikosti, vaikkakin paremmin kuin viime syksynä.
”Tukin hinta on jatkuvasti suurennuslasin alla. Markkinahintataso ei tue mitään merkittäviä korotuksia.”
Hakamäki on kuitenkin toiveikas, sillä alkuvuoden aikana Euroopan ulkopuolinen kysyntä on parantunut.
Erityisesti vienti Japaniin ja arabimaihin vetää hyvin. Myös Kiinan-markkinat ovat kasvaneet. ”Egyptin levottomuudet kuitenkin huolettavat”, Hakamäki sanoo.
Kevät on sahoille tärkeää myyntiaikaa, kun rakentaminen lisääntyy kesää kohden.
Hakamäki on huojentunut, että lopputalven pakkaset avittivat puunkorjuuta. Se pelasti sahojen puuhuollon märän syksyn jälkeen. ”Nyt toivotaan, ettei kevään kelirikko kestä pitkään.”
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
