Mehiläispesien kysyntä ylittää tarjonnan
Mehiläishoidon peruskurssit eri puolilla maata keräävät sankoin joukoin osallistujia.
Kaikki eivät kuitenkaan pysty aloittamaan tarhausta, sillä pesiä mehiläisineen ei ole myynnissä niin paljon kuin niitä haluttaisiin ostaa.
”Osa joutuu odottamaan heinäkuuhun, jolloin mehiläis-pesien määrää voidaan lisätä tekemällä niin sanottuja jaokkeita. Se tehdään siirtämällä osa vahvasta mehiläisyhteiskunnasta ja uusi kuningatar uuteen pesälaatikkoon”, kertoo Veikko Mustalahti.
Mehiläispesää mielivän kannattaa hankkia vain terveitä mehiläisiä, jotta haitallinen mehiläisten tauti esikotelomätä ei leviä, muistuttaa Suomen Mehiläishoitajain liitto.
Jos ostettavien mehiläisten tautitilanteesta ei ole tietoa, niistä ei kannata maksaa normaalihintaa. Yksi pesä mehiläisineen maksaa noin 350 euroa.
Mehiläishoitajien liitto tekee tänä vuonna seurantatutkimuksen ostettujen pesien laadusta ja esikotelomätätilanteesta kerätäkseen tietoa, kuinka yleinen ongelma tauti on ostopesissä.
Mustalahti kouluttaa Raisiossa Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat ry:n peruskurssilla lähes 80:tä uutta tarhaajaa iältään 10–70 vuotta.
Osallistujamäärä yllätti järjestäjät, sillä aikaisempina vuosina kurssilaisia on ollut 30–40.
Lähiruokainnostus, tietoisuus mehiläisten merkityksestä pölyttäjinä ja kaupunkimehiläistarhaus ovat saaneet ihmiset kiinnostumaan mehiläishoidosta, Mustalahti arvioi.
MAIJA ALA-SIURUA
Tietoa mehiläishoidon kursseista http://www.mehilaishoitajat.fi/
tapahtumat/
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
