Mavi: Laajakaista herättää kylän eloon
Tänä vuonna laajakaistoille on myönnetty maaseutuohjelmasta jo 20 miljoonan euron tukipotti. Laajakaista mahdollistaa etätyöt, yritystoiminnan, nykyaikaisen maatilan toiminnan ja vaikkapa mökkiläisen pidemmän oleskelun maalla.
Tämän vuoden elokuun loppuun mennessä laajakaistahakemuksia on jätetty 88 kappaletta eri puolella Suomea. Kuva: Sami KarppinenToimiva nettiyhteys on monelle itsestäänselvyys. Näin ei kuitenkaan ole joka puolella Suomea eikä varsinkaan haja-asutusalueilla, kirjoittaa laajakaistakoordinaattori Merja Pahkasalo Maaseutuvirasto Mavin blogissa.
"Yhä tarvitaan investointeja, jotta piuha saadaan vedettyä joka kylään. Onneksi maaseutuohjelmasta on haettavissa rahoitusta, jonka avulla yhteyksiä saadaan myös niille alueille, joille niitä ei markkinaehtoisesti rakenneta."
Esimerkiksi kunta tai kyläyhdistys voi hakea rahoitusta laajakaistayhteyksien rakentamiseen elykeskuksesta tai paikallisesta Leader-ryhmästä. Tuki on 50 tai 70 prosenttia tukikelpoisista kokonaiskustannuksista riippuen hakijan liikevaihdosta.
Aiemmin rahoitusta myönnettiin vain yleishyödyllisille toimijoille. Nyt tilanne on muuttunut, ja esimerkiksi pk-yritys voi saada rahoituksen laajakaistahankkeeseen. Jos hakijan liikevaihto on jonakin vuonna viimeisen kolmen vuoden aikana ylittänyt 10 miljoonaa euroa, voi hakija saada 50 prosenttia tukea laajakaistahankkeisiin. Muuten tuki on 70 prosenttia. Jos hakijan liikevaihto ylittää yli 50 miljoonaa euroa, ei tukea myönnetä.
Rahoitus maksetaan EU:n maaseuturahastosta ja rahoitushakemuksen voi täyttää verkossa. Ennen hakemuksen tekemistä kannattaa olla yhteydessä elykeskuksen maaseutuyksikköön tai alueen Leader-ryhmään, jotka neuvovat hakemuksen laatimisessa, Pahkasalo sanoo.
Tämän vuoden elokuun loppuun mennessä laajakaistahakemuksia on jätetty 88 kappaletta eri puolella Suomea. Haku on jatkuva ja hakemuksia käsitellään koko ajan. Tähän mennessä rahoitus on myönnetty 40 laajakaistahankkeelle, jotka ovat saaneet yhteenlaskettuna noin 20 miljoonan euron rahoituspotin.
Parhaimmillaan laajakaistahanke voi lujittaa kylän yhteisöllisyyttä, Pahkasalo kertoo. "Hanke lähtee kylän omista tarpeista ja yhdessä tekeminen kasvattaa kyläläisten yhteenkuuluvuuden tunnetta."
"Laajakaistahankkeen tuloksena saadaan toimiva nettiyhteys, joka taas osaltaan mahdollistaa esimerkiksi etätyöt ja yritystoiminnan, nykyaikaisen maatilan toiminnan ja vaikkapa mökkiläisen pidemmän oleskelun maalla, unohtamatta tietenkään viihdekäyttöä."
Verkon ylläpidosta on huolehdittava, jotta verkko pysyy kunnossa. Laitteet vanhenevat noin viidessä vuodessa. Nämäkin asiat pitäisi miettiä valmiiksi ennen kuin metriäkään kaapelia on aurattu maahan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
