DNA aikoo pörssin päälistalle
Yhtiöllä on sen itsensä mukaan 26 prosentin osuus matkaviestintäpalvelujen markkinoista,
Yhtiöllä on sen itsensä mukaan noin neljänneksen osuus matkaviestintäpalvelujen markkinoista. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENTietoliikenneyhtiö DNA aikoo listautua Helsingin pörssin päälistalle. Yhtiöllä on sen itsensä mukaan 26 prosentin osuus matkaviestintäpalvelujen markkinoista, 25 prosentin osuus kiinteän laajakaistan markkinoista, 39 prosentin osuus kaapelitelevisiopalvelujen markkinoista ja 15 prosentin osuus yritysten tietoliikennemarkkinoista. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna runsaat 800 miljoonaa euroa.
"Olemme erittäin tyytyväisiä DNA:n vahvaan kehitykseen viime vuosina. Yhtiön johto, yhdessä erittäin motivoituneen henkilöstön kanssa, on toteuttanut strategiaa menestyksekkäästi ja määrätietoisesti. Nyt onkin mielestämme sopiva hetki kehittää yhtiön omistusrakennetta ja tukea tällä tavalla DNA:n kehitystä", hallituksen puheenjohtaja Jarmo Leino kertoo tiedotteessa.
Yhtiö on tehnyt mittavia investointeja muun muassa matkapuhelinverkon ja kiinteän verkon infrastruktuuriin. Sen 4G LTE-verkko tavoittaa yhtiön arvioiden mukaan vuoden loppuun mennessä yli 99 prosenttia Manner-Suomen väestöstä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
