Keskustanuorten puheenjohtaja Mäkeläinen: Kritiikkiä ei saa enää vaimentaa keskustassa — "Ylin johto on viime vuosina onnistunut rakentamaan sellaisen aseman, että enää ei uskalleta kritisoida ja haastaa"
Suvi Mäkeläinen mielestä keskusta on henkisessä kipsissä: "Istutaan hiljaa, koska kytätään ministerisalkkuja."
Keskustanuorten puheenjohtajan Suvi Mäkeläisen mielestä keskustan ylimääräinen puoluekokous syksyllä on puolueelle ennen kaikkea mahdollisuus. "Keskustan on löydettävä paikkansa ja tarkoituksensa 2020-luvulla." Kuva: Rami MarjamäkiKeskustanuorten tamperelainen puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen, 25, on huolissaan puolueensa tilasta.
Keskusta on kahden vuoden aikana hävinnyt raskaasti neljissä vaaleissa.
Tappiollisia kuntavaaleja seurasivat presidentinvaalit, joissa Matti Vanhanen otti pohjakosketuksen. Tänä keväänä ensin eduskuntavaaleissa ja myöhemmin eurovaaleissa puolueen kannatus painui kaikkien aikojen alhaisimmalle tasolle.
"Keskusta on nyt historiansa yhdessä syvimmistä kriiseistä, mahdollisesti kaikkein syvimmässä", Mäkeläinen toteaa.
Mutta miksi keskustan viesti ei nyt pure ja linja ei vedä?
Mäkeläinen löytää keskustan ahdinkoon syitä niin puolueen toimintatavoista ja keskustelukulttuurista, kuin myös viime vuosina harjoitetusta politiikasta.
"Jos ensin puhutaan toimintakulttuurista, niin kyllähän se siltä tällä hetkellä tuntuu, että avoin ja kriittinen keskustelu tukahdutetaan. Jos avaa suunsa ja on eri mieltä jostain, niin se on heti veneen keikuttamista", Mäkeläinen pohtii.
"Keskustan vahvuus kansanliikkeenä on aina ollut siinä, että kaikilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ääneen, ja puolueen linjat muotoutuvat alhaalta ylöspäin. Jollain lailla puolueen ylin johto on viime vuosina onnistunut rakentamaan sellaisen aseman, että enää ei uskalleta kritisoida ja haastaa", Keskustanuorten puheenjohtaja muotoilee.
”Melkein kaikki sanovat, että nyt pitää käydä keskustelua, jotta puolue voi mennä eteenpäin. Mutta mitään keskustelua ei kuitenkaan synny, kun koetaan, että täytyy olla hiljaa lähestyvien vaalien tai hallitusneuvottelujen takia – tai sitten istutaan hiljaa, koska kytätään ministerisalkkuja. Keskusta on henkisesti kipsissä.”
Maaseudun Tulevaisuus uutisoi toissa viikon keskiviikkona nimettömänä pysytelleiden keskustalähteiden palautteesta. Sisäpiiriläiset olivat kokeneet Juha Sipilän johtamistyylin itsevaltaiseksi ja puolueen harjoittaman politiikan liian oikeistolaiseksi.
Jyrkimmät kriitikot jopa luonnehtivat, että Sipilän keskustassa vallitsee pelon ilmapiiri.
"En pidä hyvänä sitä, että kritiikki esitettiin nimettömänä. Sehän kertoo siitä, ettei keskustelukulttuuri ole kunnossa. Mutta paljon kyllä itsekin tunnistan samoja asioita, jotka jutussa tulivat esiin", Mäkeläinen kommentoi.
Hän nostaa esimerkiksi Keskustanuorten hellimän perustulomallin, joka on hyväksytty keskustan puoluekokouspäätöksellä puolueen viralliseksi kannaksi.
"Perustuloon liittyen puoluedemokratia ei ole toteutunut. Puolueen puheenjohtaja, ministeriryhmä ja puoluehallitus ovat voineet kävellä puoluekokouksen päätösten yli. Niinhän ei tietenkään pitäisi koskaan voida tapahtua."
Keskustalle valitaan ensi syksynä uusi puheenjohtaja ylimääräisessä puoluekokouksessa.
Mäkeläinen toivoo, että puheenjohtajakisan yhteydessä voitaisiin käydä avoin ja kriittinen keskustelu puolueen tilasta ja tulevaisuuden visioista.
Keskustanuoret on myös ottanut kantaa, että puheenjohtajan lisäksi ylimääräisessä puoluekokouksessa äänestettäisiin puolueen varapuheenjohtajista.
"Toivon, että paljon erilaisia ehdokkaita ilmoittautuu mahdollisimman pian kisaan mukaan. Tämä on ennen kaikkea mahdollisuus keskustalle", Mäkeläinen korostaa.
"Pitäisi tehdä äärirehellinen tilinpäätös siitä, mitä on tapahtunut viimeisten neljän vuoden aikana. Vasta sitten voidaan mennä eteenpäin. On käytävä keskustelua siitä, mikä on keskustan paikka suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa 2020-luvulla."
Lue lisää aiheesta:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
