Tuulialan tavoite: Sähköstä kolmasosa tuotetaan tuulivoimalla vuonna 2030
Tuulimyllyjen koko on kasvanut rajusti muutamassa vuodessa ja tuotantokustannukset ovat alentuneet selvästi. TEM pitää alan tavoitetta kuitenkin varsin korkeana ja vaikeasti saavutettavana.Tuulivoimalat ovat kehittyneet huimasti muutamassa vuodessa. Uusimmat napakorkeudeltaan 175 metriä korkeat voimalat rakennetaan Iihin jo ilman valtion tukea.
Suomessa rakennetaan myös kahta tuulivoimala-aluetta, jotka myyvät sähkönsä pitkäaikaisilla ostosopimuksilla ilman valtion tukea.
Lappeenrannan yliopiston tutkimuksen mukaan tuulivoima on eri sähköntuotantomuodoista tuotantokustannuksiltaan halvin.
Tuulivoimayhdistys on julkaissut tavoitteekseen, että Suomen sähkönkulutuksesta kolmasosa tuotettaisiin tuulivoimalla, kun nyt osuus on kuusi prosenttia.
Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen pitää tavoitetta erittäin korkeana. Ongelmia voivat tuoda kaavoitus, luvitus ja myös kannattavuus, jos sähkön hinta pysyy matalana.
Tuuliwatin toimitusjohtaja Jari Suomisen mukaan tuulivoimalat hyötyvät valtion tuen kilpailutuksesta sen vuoksi, että sillä pystytään alentamaan voimaloiden rahoituskustannuksia. Valtion tuki vakuuttaa rahoittajat siitä, että sijoitus on heille kannattava. Tukea ei kuitenkaan välttämättä tarvita uusissa hankkeissa euroakaan, hän arvelee.
Tuulesta saattaa tulla Suomelle tulevaisuudessa vientituote, sillä tuuliolot ovat Pohjolassa paremmat kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, Suominen toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

