Suurlähetystöt esittelevät äitiyspakkausta maailmalla
Kela on aloittanut uudenlaisen yhteistyön ulkoministeriön kanssa. Toukokuusta alkaen suurlähetystöt ovat voineet tilata julkisuustyönsä tueksi äitiyspakkauksen.Toistaiseksi äitiyspakkaus on lähetetty ulkoministeriön kautta noin 30 suurlähetystöön eri puolille maailmaa.
Pakkausta käytetään osana maakuvatyötä. Sen avulla edustustot voivat käytännönläheisesti kertoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja esimerkiksi tasa-arvosta.
Mahdollisuus hyödyntää äitiyspakkausta maakuvatyössä on otettu innostuneesti vastaan suurlähetystöissä.
Pakkauksen sisältöä on esitelty muun muassa erilaisissa tilaisuuksissa medialle, poliitikoille ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille.
Moni maa on myös innostunut Suomen mallista ja koonnut oman pakkauksen.
Esimerkiksi Tallinnassa jaettiin jo vuonna 2010 niin kutsuttua hoivapakkausta tuleville äideille. Myös esimerkiksi eri puolilla Japania ja Yhdysvaltoja on tehty paikallisia kokeiluja äitiyspakkauksen jakamiseksi.
Usein pakkausta jaetaan alkuun vähävaraisille perheille kuten Suomessakin äitiyspakkauksen ensimmäisinä vuosina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

