Niinistö: Ministeriö rauhoittaa suoalueita vaikka pakolla
Soidensuojelun täydennysohjelma kuumensi panelistien tunteita Suomi Areenassa Porissa. Maanomistajien ja ministeriön näkemykset suojelualueiden pakkorauhoittamisista poikkeavat toisistaan.
Ympäristöpäällikkö Markus Nissinen Länsi-Suomen Metsänomistajien liitosta ei hyväksy yksityisten maa-alueiden pakkosuojelua.
Hänen mukaansa soidensuojelun täydennysohjelma on maanomistajien näkökulmasta ongelmallinen.
Valtio voi ympäristölain nojalla määrätä alueita rauhoitetuiksi pakolla, jos vapaaehtoiset keinot eivät johda tuloksiin.
Nissisen mukaan soiden suojeluohjelman pitäisi lähteä vapaaehtoisuudesta.
”Etelä-Suomen Metso-ohjelmassa on saatu hyviä tuloksia vapaaehtoisesta metsiensuojelusta. Kokoamisbonukset ovat kannustaneet suurempia alueita mukaan”, Nissinen toteaa.
Niinistön mielestä soiden ja niiden uhanalaisten lajien rauhoittaminen ei voi perustua vapaaehtoisuuteen.
”Suot on suojeltava aina luonnonalueiden eikä maaomistusten mukaan. Soiden suojelu ei voi olla kiinni yhdestä konservatiivisesta maanomistajasta”, Niinistö sanoo.
Valtio maksaa korvauksia niille ohjelmaan sisältyville suoalueille, joilta turvetta voisi tuottaa ilman suojelupäätöstä.
Jos suo ei sovellu turpeen tuotantoon, korvaus maksetaan metsätalouskäytön perusteella.
”Soilla, joilla ei ole turvetta tai metsää, korvaus jää hyvin pieneksi”, Nissinen kritisoi.
Ympäristöministeri Ville Niinistön mukaan maanomistajat saavat suo-ohjelmassa hyvän korvauksen. Suojeluohjelmassa mukana olevia luonnontilaisia soita ei voitaisi muutenkaan käyttää taloudellisesti hyödyksi.
”Maanomistajat kannattavat suo-ohjelmaa. He tietävät, ettei luonnonarvoltaan tärkeää suota voida käyttää turpeen tuotantoon”, Niinistö toteaa.
Soiden suojeluohjelmaan suunniteltuja alueita on arvioitu tänä ja viime kesänä.
Turvealalla se on hidastanut uusien suoalueiden ympäristölupien käsittelyä.
”Tällä hetkellä noin 130 ympäristölupaa odottaa käsittelyä. Toivottavasti harkintavaihe päättyy joskus ja lupia voidaan taas käsitellä normaalisti”, toteaa Vapo Oyn toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny.
Yli-Kyyny kertoo, että tuotannosta poistuu vuosittain noin 3 000 hehtaaria suota vuosittain.
Uusia ei ole tulossa tilalle, jos ympäristölupia ei saada.
LIINA NIITTYMAA
Soiden suojelu
ei voi olla kiinni yhdestä
konservatiivisesta
maanomistajasta.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
