Kysely: Moni mökkeilijä on valmis maksamaan kuntaveroa myös mökkipaikkakunnalle
Palveluista mökkiläiset arvioivat käyttävänsä paljon muun muassa jätepalveluita ja ulkoilureittejä.
Kyselyn vastaajista 64 prosenttia ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan veron maksamista, kunhan kokonaisveroaste ei nouse. Kuva: Jarno MelaVapaa-ajan asukkaiden liiton ja Omakotiliiton kyselyn mukaan moni mökkeilijä on valmis maksamaan kunnallisveroa myös mökkipaikkakunnalleen. Kyselyn vastaajista 64 prosenttia ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan veron maksamista, kunhan kokonaisveroaste ei nouse.
Kyselyssä selvitettiin myös sitä, mitä palveluita mökkeilijät pitävät kaikkein tärkeimpinä. Tärkeimpinä mökkipaikkakunnan palveluina pidetään julkisia liikenneyhteyksiä, harrastusmahdollisuuksia ja tapahtumia. Myös vapaa-ajanasukasyhdistyksen toimintaa ja yhteisöllisyyttä arvostetaan paljon.
Määrällisesti eniten mökkiläiset arvioivat käyttävänsä jätepalveluita, ulkoilutiloja ja -reittejä, kulttuuritapahtumia sekä posti- ja vesihuoltopalveluita.
Kysely toteutettiin tämän vuoden syys-lokakuussa. Siihen saatiin vastauksia 515 taloudesta.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
