Kallioiden jyrkkää jylhyyttä
KOUVOLA, MÄNTYHARJU (MT)
Tervajärvi aukeaa harmaana retkeilijän edessä lokakuisena perjantaina. Repoveden kansallispuisto on suosittu retkeilykohde ympäri vuoden.
Kansallispuisto ja Aarnikotkan metsän suojelualue muodostavat melkein 30 neliökilometrin salomaisen alueen. Retkeilykäytössä oleva alue on kuitenkin selvästi pienempi, sillä suurin osa kansallispuistosta on Pahkajärven ampuma- ja harjoitusalueen varoaluetta.
Aarnikotkan metsän suojelualue on metsäyhtiö UPM:n omistama yksityinen suojelualue. Metsähallitus hoitaa sitä.
UPM lahjoitti valtiolle kansallispuistoalueesta osan, kun puisto perustettiin kymmenen vuotta sitten.
”Lahjoitus oli yhtiöltä iso panostus. Tänä päivänä puiston perustaminen ei enää onnistuisi”, puistonjohtaja Teppo Loikkanen Metsähallituksesta sanoo.
”Kansallispuistoa ja suojelualuetta käsitellään yhtenä kokonaisuutena”, Loikkanen kertoo alueen hoidosta. Suojelualueen hoidosta keskustellaan muutaman kerran vuodessa kokoontuvassa hoitokunnassa, jossa on Metsähallituksen ja UPM:n lisäksi edustus elykeskuksesta.
Tervajärvi on yksi kolmesta lähtöpisteestä, jonne retkeilijä voi jättää autonsa. Suojelualueen luoteisreunassa on Lapinsalmen lähtöpaikka ja kansallispuiston pohjoispäässä Saarijärven lähtöpaikka.
Ajoreittiään ei kannata suunnitella kansallispuiston ja suojelualueen halki kulkevan Kuismantien kautta, vaikka navigaattori ja verkon reittipalvelut niin neuvovat. Tie on suljettu sekä etelästä että pohjoisesta Tervajärven ja Saarijärven lähtöpisteiden vierestä.
Järvien ja lampien lisäksi Repoveden maisemaa hallitsee jylhyys. Kymenlaakson korkeimmat kohdat ovat Repovedellä. Sen huomaa kavutessaan ylös ja liukastellessaan kallioita alas.
Geologia, pinnanmuotojen vaihtuminen, pienvedet ja lammilla viihtyvä kaakkuri, Loikkanen luettelee syitä suojella Repoveden luontoa.
Retkeilyreitit kulkevat paikoitellen aivan puolustusvoimien varoalueen rajalla. Sotilasalue-kyltit kertovat selvästi, ettei retkeilijöillä ole alueelle asiaa.
Alueen arvokkaimmat kohteet ovat puolustusvoimien alueella, Loikkanen kertoo.
”Ammunnat eivät häiritse luontoarvoja. Ampumisen kumu ei häiritse eläimiä. Varoalueella liikutaan todella vähän.”
Retkeilijöiden käyttämässä osassa kansallispuistoa liikutaan pääosin pienellä alueella, eli merkityillä reiteillä. Reitit kuluvat, mutta muuten luonto ei kärsi kansallispuiston suosiosta.
Reitit on merkitty hyvin. Alue sopii aloittelevallekin retkeilijälle, kunhan kunto kestää maaston korkeuseroja.
”Alueella näkyy ihmisen kädenjälki kivikaudesta lähtien tervanpolttoon ja puuntuottoon asti”, Loikkanen kertoo.
”Alueella on vain vähän luonnontilaista metsää. Siellä voi seurata ennallistamistoimenpiteitä, polttoja, lahopuita ja pienvesien kunnostusta, joita ei yleensä näe läheltä.”
Loikkanen pitää aluetta mielenkiintoisena seurantakohteena siitä, miten se palautuu luonnontilaan.
Esimerkki kulttuurihistoriallisesti kiinnostavasta kohteesta on Kuutinkanava. Se on 1990-luvulla kunnostettu puinen uittoränni.
Kanavan kautta uitettiin tukkeja vielä 1960-luvulla. Nykyään Kuutinkanavan vierellä voi keitellä nokipannukahvit tai laskea kajakin vesille.
Repovedellä on yksi vuokrakämppä ja neljä varauskotaa. ”Ne ovat tosi suosittuja ja varattuja”, Loikkanen kertoo.
Talvelle saattaa vielä löytyä tilaa, hän sanoo. Kodan ympäristö tulentekopaikkoineen on sen varanneiden käytössä.
Tällä tavoin kotia paljon varaavat ryhmät eivät valloita kaikkien käytössä olevia nuotiopaikkoja.
”Kotien varaustuloilla katetaan huoltokuluja”, Loikkanen toteaa.
HANNA SALONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
