Ojamäen mallasohrantie vie kohti joulupöytiä
HÄMEENLINNA (MT)
Kaikki alkoi vuoden 2011 toukokuussa.
Mallasohra kylvettiin Ojamäen tilalla 10. toukokuuta ja ensimmäiset oraat puskivat pellon pintaan kymmenen päivää myöhemmin.
Viime kesän lämpimät säät kypsyttivät viljan aikaisin, jopa liian aikaisin tilan isännän Ari Ojamäen mukaan. Puimaan tilalla päästiin elokuun puolen välin tienoilla.
Mallasohra ja vehnä ehdittiin puida ajoissa, mutta elokuun sateet veivät osan kaurasta.
Ojamäen hietapellot ovat kuin tehdyt mallasohran viljelyyn. Ne eivät kuoretu. Maa läpäisee sateen ja kuivana kesänä vesi nousee juuristoon.
Elokuussa Ojamäen sähköpostiin ilmestyi viesti Raisiolta, jossa kerrottiin Sinebrychoffin, Viking Maltin ja Raision yhteisestä viljelykilpailusta. Kilpailussa etsittiin mallasohraa raaka-aineeksi vuoden 2012 jouluolueen.
Ajatus ei kauan ehtinyt vanheta emäntä Maarit Ojamäen mielessä, kun ilmoituslomaketta jo täytettiin.
”Meidän ohra on ollut aina laadukasta ja kilpailun palkinnotkin olivat kivoja, joten miksipä ei”, Maarit muistelee.
Ilmoittautumisen jälkeen ohrasta lähetettiin syyskuussa esinäyte Raisioagrolle, jonka sopimusviljelijöitä he ovat. Analyysin perusteella Ojamäen tilan vilja hyväksyttiin mallasohraksi.
Ensimmäinen mallasohraerä vietiin vastaanottopisteeseen lokakuussa.
Näytteiden toimittamisen jälkeen alkoi odotus. Kaikki mitä kilpailun voittamisen eteen oli voitu tehdä, oli jo tehty.
Tammikuussa kilpailun voittaja valittiin yhdeksän kisaan ilmoittautuneen tilan joukosta. Ojamäet saivat soiton Sinebrychoffilta ja kuulivat olevansa voittajia.
Maarit kehuu miehensä tarkan ja hyvin suunnitellun viljelyn olevan suurin syy voittoon.
”Siemen uusitaan joka kolmas vuosi ja taudit torjutaan ruiskutuksin. Viiden vuoden välein otetaan maanäytteet ja niiden perusteella suunnitellaan lannoitus”, Ari luettelee.
”Ojamäen ohran valkuaisainepitoisuus oli sopivan alhainen ja itävyys erinomainen”, panimomestari Tapio Kangas-Heiska Sinebrychoffilta kertoo voittoon johtaneista syistä.
Ojamäen mallasohra riittää koko jouluoluterän valmistamiseen.
Ojamäet suhtautuvat voittoonsa rauhallisesti.
”Hienoahan se on. Tämä lisää jaksamista ja uskoa omaan työhön, kun näkee, mihin oman työn tulos päätyy”, Maarit miettii.
Lähiruoka ja kotimaisuus ovat tärkeitä arvoja heille. Jouluoluen tarinan kertominen alusta loppuun asti havainnollistaa myös kuluttajalle tuotteen alkuperän, myös sen, että olut ei synny ilman maanviljelijöitä. ”Eihän kukaan muuten viljelijää muistaisi.”
Maarit toivoo, että tällaisella kampanjalla arvostus maanviljelijän työtä kohtaan nousisi.
Ohran matka jatkuu syyskuussa vielä panimoon. Myöhemmin syksyllä, kun joulu jo kolkuttaa nurkan takaa, saa Ojamäen tilan rakkaudella valmistetusta mallasohrasta nauttia jokainen täysi-ikäinen.
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
