Suomenoma pyhä byrokratia
Viljelijällä
ei ole enää juuri minkäänlaista
oikeusturvaa.«
Kiitos kansanedustaja Anne Kalmarille ansiokkaasta kirjoituksesta (MT 11.1.). Eräs asia on kuitenkin oikaistava. Kalmari toteaa, että ”maataloushallinto Suomessa maksaa vuodessa yli 100 miljoonaa euroa”.
Onneksi sentään yli 100 miljoonaa. Oikea summa on kuitenkin yli 450 miljoonaa euroa. Siis yli 200 euroa jokaista Suomen peltohehtaaria kohti. Se on enemmän kuin mitä viljelijälle jää käteen hehtaarin viljelystä. Ilmeisesti tuon summan päälle tulevat vielä Brysselin porukan menot. Hirmuista, sanoisi Paasikivi.
Vaikka hallinto maksaa 450 miljoonaa tai ehkä juuri siitä syystä, viljelijällä ei ole enää juuri minkäänlaista oikeusturvaa. Allekirjoittanut on odottanut yli vuoden tietoa korkeimmasta hallinto-oikeudesta, tuleeko valituslupaa eli otetaanko asia käsittelyyn.
Asia koskee erittäin tärkeää kysymystä, saako viljelijä olla halutessaan EU-tarkastuksessa mukana omalla pellollaan ja koskeeko perustuslaki ja hallintomenettelylaki Suomessa myös viljelijöitä. Asian alkujuuret ovat jo vuodelta 2008.
Kansanedustaja Kalmari on erittäin oikeassa, kun hän vaatii oikeusturvaa viljelijöille tässä byrokratian viidakossa.
”Sen päivän kun näkisi” lausuu Kalmari lopuksi. Se päivähän nähdään. Ei anneta periksi, onnea ja menestystä ”pyhän” byrokratian vastaiseen taisteluun. Heikki Peltola
maanviljelijä
Lapua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
