Saksa jarrutti päätöstä autojen päästörajoista
BRYSSEL (MT)
EU-maat lykkäsivät perjantaina päätöstä uusien autojen päästörajoista. Taustalla on Saksan voimakas vastustus.
Periaatteessa EU-maat ja Euroopan parlamentti pääsivät sopuun autojen hiilidioksidipäästöistä jo viime keväänä. Sopimuksen mukaan uusien autojen päästöt saavat vuonna 2020 olla enintään 95 grammaa kilometriä kohti.
Saksan painostuksesta edellinen puheenjohtajamaa Irlanti kuitenkin lykkäsi sääntöjen hyväksyntää. Asia oli jäsenmaiden virkamiesten pöydällä uudelleen perjantaina, mutta päätös lykättiin ympäristöministerien kokoukseen lokakuun puoliväliin.
Monet jäsenmaat ovat paheksuneet Saksan toimintaa, koska se yrittää avata jo kerran hyväksyttyä poliittista sopimusta.
Maa on turvautunut viivytystaktiikkaan, koska sillä ei ole riittävästi ääniä esityksen kaatamiseen neuvostossa.
Isokokoisiin autoihin keskittyneiden saksalaisvalmistajien mukaan keskimääräinen päästötavoite on liian tiukka. Saksa on esittänyt sääntöihin helpotuksia, jotta esimerkiksi vain osa tietyn merkin valmistamista autoista laskettaisiin mukaan päästötavoitteeseen.
Pienempikokoisiin autoihin keskittyneet italialaiset ja ranskalaiset autonvalmistajat taas ajavat mahdollisimman tiukkoja päästörajoja.
Nykyisten sääntöjen mukaan autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt saavat olla vuonna 2015 enintään 135 grammaa kilometriä kohti.
Kyseessä on valmistajakohtainen keskiarvo, joten yksittäisten autojen päästöt voivat vaihdella paljonkin. Myös hyvin saastuttavia autoja saa valmistaa, mutta niistä joutuu maksamaan sakkomaksua.
Esimerkiksi pienet urheiluautovalmistajat on vapautettu säännöistä.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
