Simonkadulla Ministeriruletti pyörimään

Alkava viikonvaihde on taas kansanvallan juhlaa. Liput pannaan uurnaan ja sitten pulinat pois. Voi tietysti olla, että sitten se pulina vasta alkaakin.

Simonkadulla ennustetaan, että keskusta on sunnuntaina suurin puolue, mutta ei aivan yllä vuoden 1991 ”veret seisauttavaan” vaalivoittoon.

Keskustan takana on tasaista, ja äänestysaktiivisuus ratkaisee järjestyksen.

Jos ihmiset äänestävät laiskasti, kokoomus on kakkonen. Kohtuullinen äänestysktiivisuus taas suosii demareita. Perussuomalaisten kakkospaikka edellyttäisi todelle korkeaa äänestysprosenttia.

Vaalikauden

tärkein ratkaisu

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä saa ensitöikseen tehdä koko vaalikauden tärkeimmän ratkaisunsa: ottaako hän hallitukseen kokoomuksen vai demarit? Perussuomalaiset tulevat mukaan pyytämättäkin, eikä RKP:stä hevin eroon päästä.

Kokoomus saattaisi olla helpompi kumppani työmarkkinoiden rakenteiden uudistamisessa. Toisaalta voi olla, että tulosten saamiseen tarvitaan demareita.

Vaalitenteissä Sipilä on varonut ottamasta kantaa työelämän uudistuksiin ja sysännyt vastuun työmarkkinajärjestöille. Se on poliittista viisautta, mutta onko Suomella aikaa odottaa parhaimmillaan vuosia kestävää kolmikantajähnäystä?

Poliittisten virkanimitysten

uusi kulta-aika?

Ministeriruletti saa kierroksia jo vaali-iltana. Sipilä on moneen kertaan vannonut vähentävänsä ministerien määrää kahteentoista.

Periaatteessa se on hyvinkin järkevää. Suomessa on 12 ministeriötä. Miksi ministereitä pitäisi olla yhtään enempää? 12 on myös sellainen kokoonpano, jolla voi jotenkin järkevästi keskustella asioista saman pöydän ympärillä.

Nykyiseen hallitukseen verrattuna viisi ministeriä saisi lähteä.

Ulkoministeristä tulisi todella raskas salkku, kun nykyiseen pakettiin pantaisiin vielä ulkomaankauppa-, Eurooppa- ja kehitysministerit. Maatalous- ja ympäristöministeriöt yhdistettäisiin luonnonvaraministerin salkkuun. Demareille rakas työministerin salkku annettaisiin elinkeinoministerille. Sote-asiat tulisivat yhden sosiaali- ja terveysministerin vastuulle.

Moneen ministerisalkkuun tulisi niin paljon erilaisia asioita, ettei yksi ihminen pystyisi niitä mitenkään hallitsemaan. Kun Sipilä samaan hengenvetoon vielä vaatii poliittisten avustajien ja valtiosihteerien vähentämistä, on selvää, että virkamiesten valta kasvaisi.

Se tarkoittaisi, että kansalaisten inhoamia poliittisia virkanimityksiä tehtäisiin entistä suuremmalla innolla.

Salkut

loppuvat kesken

Simonkadun matematiikalla jaettavaksi jää kymmenen salkkua, kun pääministeri ja RKP:n posti otetaan päältä pois.

Kahdelle muulle hallituspuolueelle jää kullekin kolme salkkua. Sipilälle jää keskustan sisälle jaettavaksi vaivaiset neljä ministeripaikkaa.

Monelle eturivin keskustapoliitikolle se on kauhistuttava näkymä. Kahden naisministerin nimittäminen voi vielä sujua ilman suurempaa väkivaltaa, mutta kahden miesministerin kanssa Sipilälle voi tulla tukalat paikat. Keskustan tulevasta eduskuntaryhmästä voi pikaisesti laskea ainakin kymmenen kovan luokan miespuolista ministerikandidaattia.

Ministerileikkaus voi juuttua jo alkumetreillä ”realismin tahmaan”. Jaettavia paikkoja on isoille puolueille liian vähän. Demarit tuskin hyväksyvät työ- tai ympäristöministerien salkkujen lakkauttamista.

Maatalousasioiden ministeriksi on tulevassa eduskunnassa tunkua. Jos MMM:n ja ympäristöministeriön yhdistyminen toteutuu, vahvin nimi luonnonvaraministeriksi on Simonkadun pörssissä Kimmo Tiilikainen (kesk.). Jos maatalousasiat päätetään liittää elinkeinoministeriöön, voi sen puikoista hyvinkin löytää Petteri Orpon (kok.).

Niklas Holmberg

Avaa artikkelin PDF