Traktorimyynti kasvoikolmatta kuukautta
Maataloustraktoreiden myynti kasvoi elokuussa kolmannen kuukauden peräkkäin, vaikka myyntiluvut eivät päätä huimaa. Kesä on ollut kolmanneksi hiljaisin Suomen EU-aikana vuosien 2009 ja 2011 jälkeen.
Tuoreen elokuun rekisteröintitilaston mukaan kuukauden aikana ensirekisteröitiin 149 maataloustraktoria, mikä on 34 konetta ja lähes 30 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa.
Kolmen kesäkuukauden aikana kaupaksi meni 488 maataloustraktoria, missä on kasvua 76 konetta viime vuoden kesästä.
Menekin vilkastuminen ei heilauta koko vuoden tilastoa sanottavasti. Vuoden viimeisellä kolmanneksella on viime vuosina rekisteröity 20–25 prosenttia vuoden kokonaiskaupasta.
Jos samaan päädytään tänäkin vuonna, tämän vuoden rekisteröinnit ovat 2 800–2 900 traktoria. Viime vuoden 3 199 rekisteröinnistä jäädään vähintään kymmenen prosenttia.
Traktorimerkeistä Valtra on pitänyt pintansa, vaikka päämerkin markkinaosuudesta on häipynyt alkuvuonna liki kaksi prosenttiyksikköä. Vastaavasti Fendtin osuus on kasvanut alkuvuonna yli kaksi prosenttiyksikköä.
Kärkikolmikon kahdella muulla on mennyt kutakuinkin yhtä huonosti. John Deeren markkinaosuus on notkahtanut lähes kolme prosenttiyksikköä ja Massey-Fergusoninkin puolitoista.
Agritek on tehnyt kelpo jälkeä New Hollandilla ja CaseIH:lla. Kahden merkin yhteinen markkinaosuus on noussut yhden prosenttiyksikön viime vuodesta. Myös Deutz-Fahr on yltänyt lähes samaan.
Agritek on noussut selkeästi kakkoseksi traktoritalojen kisassa tänä vuonna. Itse asiassa se on ollut kakkosena tammikuusta lähtien, kahdeksan kuukautta peräkkäin.
Maataloustraktoreiden listalla eniten kasvua on ryhmässä muut, kun keveitä kauhakuormaimia ja kurottajia on alettu rekisteröidä traktoreiksi. Elokuussa ryhmän muut osuus kasvoi jo 6 prosenttiin.
Traktoriksi rekisteröidyt mönkijät tekevät yhä kiivaammin kauppansa. Elokuussa rekisteröitiin 205 traktorimönkijää, mikä on 60 kappaletta enemmän kuin maataloustraktoreita.
Maataloustraktoreita on alkuvuoden menekin ansiosta rekisteröity mönkijöitä enemmän. Jos mönkijäkauppa käy kuumana myös loppuvuonna, puntit ovat vuoden lopussa aika tasan maataloustraktoreiden kanssa.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
