kirja Kiehtovasti lapsi-perheen arkea sata vuotta sitten

Fiktiivinen orpotyttö Ida Eriksson oppi herrasväen huushollin pitoa Topeliuksen kodin pikkupiikana Enni Mustosen edellisessä romaanissa Paimentyttö (2013). Nyt jo 17-vuotias Ida saa palveluspaikan Jean Sibeliuksen monihenkisessä taloudessa.

Idan näkökulma ja elämä vuosisatojen vaihteessa on kerronnan ydin. Työtä riittää enemmän kuin vuorokauden tunnit antaisivat myöten. Aino-rouva synnyttää kolmannen tyttären ja vähän jaksava äiti siirtää lastenhoidon pääosin Idan vastuulle.

Passattavana on viisihenkisen perheen lisäksi säveltäjän lääkäriveli ja heikkohermoinen, vaatelias opettajasisko. Yllätyksekseen Ida kohtaa samassa pihapiirissä vossikkakuskina työskentelevän nuoruuden ihastuksensa Eliaksen. Romanssi etenee salaisissa tapaamisissa.

Sibeliuksen ura oli 1898 vasta aluillaan. Rahasta tekee tiukkaa, etenkin kun tuleva suuruus ei tingi sikareista eikä ”viftireissuista” eli taiteilijakaverusten ryyppäjäisistä. Niissä voi kulua useita päiviä ja ne saavat Aino-rouvan itkemään.

Suurempiakin murheita kirjan kuvaamaan kahteen vuoteen mahtuu. Lapsikuolleisuus oli tuohon aikaan yleistä säätyyn katsomatta.

Enni Mustonen osaa luoda lämminkatseista, dokumenttipohjaista ajankuvaa. Askareet ja tavat, mieli ja kieli punoutuvat mukana elettäväksi tarinaksi. Tunnollinen ja tarvittaessa kipakka Ida on sympaattinen hahmo. Välähdyksittäin lukijalle näytetään myös huonompiosaisten elinpiiriä.

Sibeliusten arkea seurataan ensin Helsingissä ja myöhemmin Keravan maaseudulla. Kirjan loppu vihjaa, että seuraavaksi tapaamme kokemusten karaiseman Idan taiteilija Albert Edelfeltin taloudenhoitajana.

Jos lähihistoriamme kiinnostaa, Lapsenpiika on kiehtovaa luettavaa Suomen suvessa. Pidin tästä osasta Paimentyttöäkin enemmän. Jatkoa odotellessa voi etsiä täydentävää tietoa Syrjästä katsojan tarinoita -kirjasarjan Facebook-sivuilta.

ANELMA

JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN

Enni Mustonen: Lapsenpiika.

368 sivua. Otava.

Avaa artikkelin PDF