VÄITÖS Haarapääskyjen tankkaus poikkeaa muista linnuista
Energiansäätely- ja stressihormoni kortikosteroni ei vaikuta haarapääskyjen energian tankkaukseen syysmuuton alla, filosofian maisteri Sari Raja-aho toteaa väitöstutkimuksessaan.
Kerttusten, varpusten ja kahlaajien kortikosteronin kohoaminen on liitetty muuttomatkaa edeltävään tankkaukseen.
Etelä-Afrikassa kevätmuuttoon valmistautuvien haarapääskyjen hormonitaso nousi, mutta Raja-ahon mukaan se ei liittynyt muuttoon. Etelä-Afrikasta Raja-aho sai pääskynäytteitä vuonna 2007.
Väitöstutkimukseensa Raja-aho käytti Suomen rengastustoimiston aineistoa vuosilta 1997–2009 sekä yöpymisruovikoista neljänä syksynä kerättyjä haarapääskynäytteitä.
Suomessa pesineiden haarapääskyjen ykköspoikueet lähtivät syysmuutolle jo elokuun puolivälissä noin 53 päivän ikäisinä. Kakkospoikueet lähtivät muuttomatkalle syyskuun puolivälissä 42 päivän ikäisinä.
Kakkospoikueet olivat paremmassa kunnossa eli rasvaisempia kuin ykköspoikueet.
Raja-aho päättelee, että kaksi poikuetta tuottavien haarapääskyjen on lyhennettävä ykköspoikueen ruokinta-aikaa, jotta toinenkin poikue ehtii lentokykyiseksi ennen syksyä. Kakkospoikueessa on yleensä vähemmän poikasia kuin ykköspoikueessa, ruokaa riittää paremmin.
Raja-ahon väitöskirja tarkastettiin Turun yliopistossa toukokuussa.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
