Jungner: ”En hae missään tapauksessa puoluesihteeriksi”
Puoluesihteeripeli käynnistyi SDP:ssä. Mikael Jungner jatkaa vielä neljä kuukautta puoluesihteerinä.SDP:n puoluesihteeri, kansanedustaja Mikael Jungner kieltäytyy syömästä sanojaan. Jungner ilmoitti keskiviikkona, ettei hän aio pyrkiä uudelleen puoluesihteeriksi kesäkuussa alkavalle kaksivuotiskaudelle.
Päätöstään hän ei aio pyörtää, vaikka muun muassa presidenttikisan hävinnyt Paavo Lipponen on pyytänyt häntä jatkamaan tehtävässään.
”On ehdotonta, että en hae missään tapauksessa puoluesihteeriksi”, hän kertoi tiedotustilaisuudessa.
Jungner ilmoitti vaalien alla, että hän jättää puoluesihteerin tehtävän, ellei Lipposen kannatus nouse merkittävästi noin neljän prosentin kannatuslukemista. Vaaleissa Lipponen keräsi lopulta vain 6,7 prosenttia äänistä.
Jungner kertoo, että hänellä olisi motivaatiota jatkaa puoluesihteerinä, mutta uskottavuuden ja luotettavuuden vuoksi hän haluaa pitää antamansa lupauksen.
Puoluesihteerin työ jatkuu vielä neljä kuukautta.
”Minulla on paljon perusteluja jatkaa puoluesihteerinä. Päättäjän on pidettävä sanansa. Lupaus pitää lunastaa ja antaa tilaa uudelle puoluesihteerille”, hän perusteli.
Puoluesihteeripeli käynnistyi SDP:ssä. Seuraavasta puoluesihteeristä Jungnerilla ei ole mielipidettä. Hän arvioi, että hänen tilalleen löytyy pätevä henkilö.
Käynnissä olevaan presidenttikisaan Jungner ei ota kantaan. Hän aikoo pysyä loppuun saakka Lipposen kannattajana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

