Traktorikaupassa odotetaan käännettä parempaan
Traktoreiden tilauskanta on lokakuun alussa parempi kuin vuosi sitten, sanoo toimitusjohtaja Tomi Niemi Agritekilta.
Nousu ei näy vielä torstaina ilmestyneessä syyskuun rekisteröintitilastossa, joka on poikkeuksellisen mollivoittoinen.
Syyskuussa ensirekisteröitiin vaivaiset 139 maataloustraktoria. Se on 108 traktoria vähemmän kuin vuosi sitten syyskuussa.
Niemen mukaan viileä kesä ja myöhään venyvät puinnit näkyvät traktoreiden myyntimäärissä. ”Jos ikkunasta katsotaan ulos ja mietitään, tuleeko tänään puintipäivää, ei silloin ajatella traktorikauppoja.”
Kysyntä ei ole hävinnyt minnekään, mutta kaupanteko painottuu totuttua myöhäisemmäksi, Niemi arvelee.
Niemi on keskustellut muiden konekauppiaiden kanssa ja yhteistä tuntuu olevan, että ensi vuoden budjetteja mietitään kasvavin odotuksin. Vuosi sitten mentiin vielä alaspäin.
Syyskuun tilastoon ei Niemen mielestä pidä tuijottaa liikaa. Myyntimäärät ovat niin pieniä, että toimitushetket heiluttavat kuukausittaisia lukuja.
Kuluvasta vuodesta on tulossa historiallisen hiljainen. Tammi-syyskuussa rekisteröitiin 1 444 traktoria, 364 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Jos viimeinen vuosineljännes sujuu samaan tahtiin, tämän vuoden rekisteröinnit ovat jäämässä alle 1 800 traktoriin. Viime vuonna myytiin 2 095 konetta.
Traktorimerkeistä Valtra on kohentanut viime vuodesta asemiaan ja toimittanut maaliskuun jälkeen yhtä paljon traktoreita kuin vuosi sitten. Kotimaisen markkinaosuus hipoo tutusti 50 prosenttia.
New Holland ja John Deere kisaavat kakkospaikasta lähes tasapäin. Massey-Ferguson on pudonnut kaksikon kelkasta ja Keskon päätös ryhtyä myymään Claasin traktoreita hiljentää Massikan menekkiä entisestään.
Claasit eivät näy vielä syyskuun tilastossa, mutta lokakuussa ne saadaan mukaan. Tänä vuonna on rekisteröity kolme Claasin traktoria, syyskuussa ei yhtään.
Veikko Niittymaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
