ravit Systeemi kapenee loppupäässä
Tämän lauantain T75-ratkaisut ravataan Kuopion Sorsasalossa. Kohteet näyttävät ainakin paperilla sellaisilta, että rivistä tulee mieluummin vaikea kuin liian helppo, eli alemmillekin voittoluokille on luvassa osuutensa jakosummasta.
Vihjesysteemin alkupäässä merkkejä levitetään yllätyksen toivossa ahkerasti, minkä vastapainoksi loppuun tulee kolme peräkkäistä varmaa. Kahta niistä ajaa Mika Forss, joka hätyyttelee 300 voiton haamurajaa vuoden kokonaissaldossa.
Kylmäveristen kovassa tasoituksessa 2 100 metrin perusmatkalta starttaava V.G. Vipori taitaa nousta kierroksen pelatuimmaksi hevoseksi. Aleksi Kytölän valmennukseen siirtynyt nuori ori on tehnyt loppusyksyn aikana aika varmaa jälkeä ja oli erityisen hyvä viimeisimmässä kilpailussaan, kun se voitti johtopaikalta hallitusti.
V.G. Viporilla on juoksuradan lähtöpaikka, josta Mika Forss luotsaa sen suoraviivaisesti muiden edelle. Kunhan vauhti pysyy matkalla kohtuullisena, suosikin ohittaminen on vaikeaa.
Rodun parhaat eivät ole tällä kertaa mukana, vaikka pisin takamatka on rajoitettu kahteenkymmeneen metriin.
Aleksi Kytölän tallista tulee myös Adam C.K, joka sai pronssidivisioonan potentiaalisista menestyjistä parhaan paikan. Juostava 2 600 metrin matka tuotti vaikeuksia Käpylä GP:n kivenkovassa seurassa, mutta Adam C.K. kiersi yli puolet matkasta silloin toista rataa ilman vetoapua.
Sama paikka sille siunaantui viime kerrallakin, mutta vastus oli olennaisesti kevyempi ja ruuna runttasi rehdisti ensimmäisenä maaliin. Adam C.K. on osoittanut olevansa erittäin sitkeä menijä, ja kuntokin tuntuisi olevan oikealla tolalla.
Womanizer S jää yksin kierroksen päättävässä kultadivarissa. Jarno Kauhasen suojatti ei ole yltänyt enää parhaiden päiviensä veroiseen lentoon, mutta esitys Turun pitkällä matkalla oli oikein hyvä eikä lähtö ole nyt pahimmasta päästä.
Tommi Kylliäisen ajokilla on muiden varmaehdokkaiden tavoin hyvä mahdollisuus hallita tapahtumia koko matkan ajan. Sen tallikaveri Prey Frontline tuntuu parhaalta vastustajalta, eikä sillä ainakaan yritetä vastata kiihdytysvaiheessa.
Mika Forssilla on Kytölän kaksikon lisäksi voittosaumat muillakin ajokeillaan. Systeemiin niistä tulevat Victory Bonsai sekä Giovanna Pueblo, joka vakuutti viimeksi kevyemmässä seurassa johtohevosen rinnalta.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 3 Seliseli, 2 Maisero, 1 Rolleri, 8 Hurja-Aapeli, 5 Aaron Hem, 12 Vivantti, 6 Vieskerin Toive (10, 4)
2. lähtö: 1 Victory Bonsai, 2 Blendior, 3 Super Don, 8 Berto Vaikko (5, 10)
3. lähtö: 9 Beijing Silas, 11 Phaedra Club, 1 Evelyn Index, 7 Miss Defar, 8 So Cute, 4 Wice Star (5, 12)
4. lähtö: 10 Inspis Arioso, 2 Giovanna Pueblo, 3 Kap Verde, 1 Drinks Please (7, 12)
5. lähtö: 6 V.G. Vipori (10, 5)
6. lähtö: 4 Adam C.K. (11, 7)
7. lähtö: 5 Womanizer S (1, 2)
7 x 4 x 6 x 4 x 1 x 1 x 1 = 672 riviä = 33,60 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 50 Toto75
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kuopio
1 Rolleri/Samuli Innanen 2100 24,7a 27 910 1/29,4 1/27,7 6/28,4 4/27,7
2 Maisero/Saku Mikkola ‘’ 26,1a 24 420 9/30,9 10/29,2ax 1/28,0 1/28,5a
3 Seliseli/Henri Bollström ‘’ 23,4a 38 740 1/23,4a 2/27,7 3/26,4a 1/26,7a
4 Waru/Ari Moilanen ‘’ 24,5a 21 725 2/26,6a 7/27,6a 3/27,2a 7/29,7a
5 Aaron Hem/Teemu Okkolin ‘’ 25,4a 39 460 7/30,0 7/32,2 hpl 2/29,5ax
6 Vieskerin Toive/Niko Jokela ‘’ 27,0a 23 315 7/31,9x 2/31,3a 3/28,4 5/29,1
7 Vippaskonsti/Risto Tupamäki ‘’ 25,5a 31 200 1/27,0a 10/28,5ax 4/27,9a -a k
8 Hurja-Aapeli/Henry Ala-Korpi ‘’ 25,9a 28 520 3/26,9 1/28,6 -a hpl 4/28,8x
9 Vinkan Hovi/Iikka Nurmonen ‘’ 23,7a 36 930 2/26,7a 4/25,7a 3/26,7 4/26,2a
10 Viksun Tyttö/Markus Dahlström ‘’ 24,8a 23 190 4/27,0a 2/27,2a hll 5/27,8
11 Meliisi/Heikki Karjula ‘’ 23,8a 36 850 2/26,0a 3/26,9a 1/29,0a 5/28,3a
12 Vivantti/Jorma Naumanen ‘’ 26,2a 28 145 3/26,8a 6/27,0 8/27,8 2/28,6
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 1600 m Kuopio
1 Victory Bonsai* (US)/Mika Forss 1600 15,0a 16 194 10/21,8ax 5/16,4a 1/16,9a 2/15,0a
2 Blendior/Ari Moilanen ‘’ 15,1a 11 510 3/16,6a 1/17,0a 2/15,1a 3/16,0a
3 Super Don/Iikka Nurmonen ‘’ 15,5a 15 134 13/20,2 7/17,5a 1/17,4a 1/16,9
4 Angel Valley/Aki Antti-Roiko ‘’ 14,7a 18 110 1/16,6a -a hpl 2/16,4a 1/16,7a
5 Hot Way/Jukka Torvinen ‘’ 15,5a 12 160 1/16,0a 1/16,0a hpl 10/17,0a
6 BWT Mirage/Santtu Raitala ‘’ 14,2a 11 980 2/17,9a 5/16,3a 3/16,1a 9/16,6a
7 Batery/Tuomas Pakkanen ‘’ 13,6a 18 493 -a hpl 3/15,9a 2/16,1a 3/17,7a
8 Berto Vaikko/Heikki Mikkonen ‘’ 14,5a 19 535 9/15,9a 7/17,8a 6/16,4a 1/15,0
9 Champion Luxx/Jarmo Saarela ‘’ 14,5a 16 040 3/16,8a 4/16,3a 7/16,7ax 8/17,6a
10 Twinkle In Eye/Pasi Vaittinen ‘’ 14,8a 9 000 2/15,8ax 1/15,5a 1/17,2a 2/15,5a
11 Goldshoe Rolei/Esa Holopainen ‘’ 13,2a 16 160 1/18,2 8/13,2a 4/14,3a 3/15,8ax
12 Briso Hamilton/Markus Pulkkinen ‘’ 15,5a 10 191 4/17,0a 1/19,5 2/20,0 12/20,0
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kuopio
1 Evelyn Index/Mikko Valtonen 2100 12,8a 29 400 4/15,9a 7/16,0a 8/15,9 1/16,4a
2 Goldshoe Elina/Toni Ripatti ‘’ 12,7a 32 950 10/18,8a 10/18,3a 1/21,2 10/18,0a
3 Citrus T.T. (SE)/Henna Halme ‘’ 13,7a 26 449 -a hpl -a hpl 7/17,5 3/17,6a
4 Wice Star/Toivo Niemi ‘’ 13,5a 15 130 8/15,4ax 1/16,4a 4/15,8a 5/16,4a
5 Teeny Weeny/Taneli Säde ‘’ 15,1a 10 463 9/19,3a 3/20,0a 2/15,1a 2/17,0a
6 Blue Beauty (SE)/Jukka Torvinen ‘’ 14,1a 17 457 1/21,5a 3/14,5a 9/20,3a 7/16,6a
7 Miss Defar/Iikka Nurmonen ‘’ 14,0a 29 367 10/16,1 k 1/17,0a 1/16,0
8 So Cute/Mikko Aro ‘’ 14,8a 21 900 5/15,4a 10/15,9 -a hpl 6/17,9a
9 Beijing Silas (SE)/Joni-Petteri Irri ‘’ 13,4a 30 562 3/15,1a 2/14,8a 1/15,8a 10/16,4a
10 Borups Linnea* (SE)/Emma Väre ‘’ 12,7a 31 401 3/16,1a hll 2/17,3a 5/16,0a
11 Phaedra Club (IT)/Olli Koivunen ‘’ 13,2a 32 535 1/15,7 8/16,2ax 4/14,9a 9/16,7a
12 Tamila Pearl (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 12,1a 27 277 3/14,5a 9/20,1 1/19,3 6/17,4a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kuopio
1 Drinks Please/Hannu Torvinen 2100 16,7a 2 900 3/18,8 13/21,7x 2/16,9 6/16,7a
2 Giovanna Pueblo/Mika Forss ‘’ 16,4a 3 595 1/17,0a 13/19,8 2/18,4a 1/17,9a
3 Kap Verde/Tapio Perttunen ‘’ 16,3a 3 050 1/16,9a 5/16,3a -a hpl 2/18,5a
4 Cross Bones Web/Niko Jokela ‘’ 16,0a 4 250 1/16,9a 1/17,2a 1/17,4a 8/17,5ax
5 Willy Wingston/Santtu Raitala ‘’ 17,5a 3 395 1/18,2a 7/22,5x 4/20,0a 1/19,0a
6 Touch Of Thunder/Markus Dahlström ‘’ 17,1a 4 260 1/18,6ax 3/20,9a 1/19,4a 1/18,7a
7 Jupiter Cake/Esa Holopainen ‘’ 17,4a 4 565 3/17,6a 8/17,8 2/17,9ax 1/17,3
8 Madman/Seppo Vaakanainen ‘’ 19,7a 2 425 1/18,6 1/20,7a hpl 3/17,5
9 Galewind Angel/Pekka Vehviläinen ‘’ 17,4a 4 305 1/18,2 6/17,6a 4/18,3a 4/18,2a
10 Inspis Arioso/Ari Moilanen ‘’ 16,0a 2 600 2/19,6 1/17,2 1/17,1a 4/16,0ax
11 Poissa ‘’
12 Wizard Freedom/Pasi Hirvonen ‘’ 17,0a 2 015 1/17,0a 5/18,9a 1/17,0a 6/18,6ax
5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Kuopio
1 Tosi-Jänkä/Juha-Matti Paavola 2100 24,7 48 490 2/30,1 7/27,3 3/27,9 3/27,3
2 Zeus/Tapio Perttunen ‘’ 24,2 64 690 5/25,3a 4/25,5 hll hpl
3 Passiton/Antti Tupamäki ‘’ 24,4 64 980 4/30,3 6/27,3 2/27,0 hpl
4 R.R. Ruskariina/Antti Teivainen ‘’ 25,3 54 280 12/29,0 5/28,8 7/26,9a 3/26,0a
5 Setelisottiisi/Teemu Okkolin ‘’ 25,7 45 690 2/24,8a 3/27,8 2/26,0a L 11.12.
6 V.G. Vipori/Mika Forss ‘’ 24,9 52 880 2/29,8 2/27,9 6/25,6 1/25,7a
7 Krimori/Janne Räisänen ‘’ 26,1 60 740 5/26,0a 4/25,7a 1/27,5 9/28,4a
8 Nopsan Vauhti/Ari Kela ‘’ 25,0 46 940 3/28,6a 1/26,7a 3/25,2a 5/26,3a
9 Suikun Rilla/Harri Sulku 2120 23,7 98 049 10/28,5a 6/29,5 k H 10.12.
10 Elias Intomieli/Hannu Hietanen ‘’ 25,3 107 020 9/25,7a 6/24,7a 6/25,8 1/28,6
11 Calimero/Esa Holopainen ‘’ 23,9 89 580 2/25,1 3/24,6a 4/25,8 2/27,2
12 Martsa/Heikki Karjula ‘’ 24,9 89 570 6/26,9 7/24,8a 5/27,4 6/28,3
13 Jylhätuli/Olli-Pekka Miettinen ‘’ 22,9 103 140 8/28,2x 5/26,3 6/27,3 5/26,6
14 Ruletto/Harri Konttinen ‘’ 24,6 99 000 4/25,9 3/24,6 2/27,6x 6/26,7x
15 B. Vilunki/Reijo Borgström ‘’ 22,4 122 350 12/25,6ax 5/25,9ax 9/26,9a 8/26,7ax
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Kuopio
1 Barcelona F (SE)/Jarmo Saarela 2600 13,4a 46 244 1/18,1a 7/15,9a 9/17,0a 3/18,0
2 Mr Looba Looba/Hannu Torvinen ‘’ 11,4a 49 049 6/15,8 6/17,7 5/15,6a 11/16,7
3 Invantaggio/Samuli Innanen ‘’ 13,8a 27 260 1/13,8a 1/18,6a 6/15,6a -a hpl
4 Adam C.K. (SE)/Mika Forss ‘’ 14,1a 44 692 3/16,2a 4/15,5a 10/16,6 1/15,4a
5 Anton Von Bentz/Santtu Raitala ‘’ 14,6a 40 016 1/17,0a 1/16,4a 8/16,0a 3/16,8a
6 Stone Capes Jeff/Esa Holopainen ‘’ 13,0a 46 130 9/15,5a 5/14,5a 1/15,0a 3/14,7a
7 Fager (SE)/Ville Tonttila ‘’ 15,2a 26 230 6/15,8a 2/15,8a 1/15,6 H 10.12.
8 M.T.Guti* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,6a 47 926 0/15,9ax 6/15,3 0/18,5x 1/16,0a
9 Ride Elisa/Jani Ruotsalainen ‘’ 13,1a 43 610 4/15,5 1/14,9a 3/16,6a 2/18,0
10 Future Treasure/Hannu Hietanen ‘’ 13,0a 45 225 11/18,0 8/15,0a 2/14,6a 4/15,4
11 Extreme Luca/Ari Moilanen ‘’ 14,1a 43 800 5/18,1a 2/14,1a 2/14,2a 3/15,0a
12 Steel Robo/Markus Pulkkinen ‘’ 13,0a 23 797 1/14,0a 10/14,9a 3/19,6 6/17,3
7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kuopio
1 Prey Frontline (SE)/Esa Holopainen 2100 10,9a 133 078 0/11,6a 1/16,0 5/15,6 7/17,5ax
2 Green Pepper/Mika Forss ‘’ 11,8a 91 380 9/13,8a 3/15,5a 1/16,0 9/15,0a
3 Simb Frizz* (SE)/Tuomas Pakkanen ‘’ 13,0a 191 436 5/15,8a 5/18,9a 8/16,0a 3/17,0a
4 Benjamin Duo/Jarmo Saarela ‘’ 12,9a 86 849 5/m17,2a 2/18,2a 3/16,8a 6/17,6a
5 Womanizer S (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 9,9a 560 922 2/12,4a 9/16,6 11/14,7a 3/16,6x
6 Minto’s Romeo/Henri Bollström ‘’ 13,0a 154 130 5/17,9x 6/17,6a 2/16,0 2/17,2a
7 Ravello (SE)/Sami Vehviläinen ‘’ 10,9a 311 802 1/15,6a 3/m15,5a 6/14,4a 4/16,6
8 Liquorice Pipe/Antti Teivainen ‘’ 12,5a 266 200 5/16,1a 4/14,3a 2/15,5 5/17,2a
9 Born To Dance* (SE)/Ari Kela ‘’ 11,5a 279 683 5/16,6 4/16,8a 4/16,4a 9/18,5a
10 Order by Koffe* (SE)/Ari Moilanen ‘’ 11,8a 210 561 4/17,3a 2/14,9a 8/14,9a 1/16,6a
11 Sunrise Lover/Hannu Torvinen ‘’ 11,3a 174 905 14/16,4 1/16,0 8/16,4a 7/13,1a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
