
Nämä ovat EU:n tärkeimmät painopisteet tulevina vuosina − vihreän siirtymän tuki heikentynyt aiemmasta
Vahvinta tukea kansalta saa kriittisten teknologioiden ja tuotteiden omavaraisuus.Sitran toukokuun alussa julkaistu raportti maalaa kuvaa siitä, millaisia odotuksia kansalaisilla on EU:n painopisteistä tulevaisuudessa. Ajatuksissa näkyy selkeä muutos aiempaan.
Selvityksen mukaan painopisteistä kärkeen nousevat turvallisuus, omavaraisuus, ja riippuvuuksien hallinta. Suomalaisten odotuksissa unioni ei ole ensisijassa sääntelijä tai ilmastotoimija, vaan yhä enemmän suojaa, varautumista ja toimintakykyä rakentava poliittinen toimija.
Vahvinta tukea saa kriittisten teknologioiden ja tuotteiden omavaraisuus, jota valtaosa vastaajista painottaisi EU:ssa nykyistä enemmän. Myös rikollisuuden ja korruption torjunta, ruokaturvan vahvistaminen, energiantuotannon lisääminen ja EU-maiden talouksien Kiina-riskin vähentäminen nousevat erittäin korkealle. Vastaajilta laajaa tukea saavat myös yhteisen puolustuksen ja puolustusteollisuuden vahvistamisen painottaminen.
Raportissa todetaan, että suomalaiset hahmottavat EU:n tehtävää yhä vahvemmin kansainvälisen epävarmuuden, geopoliittisen kilpailun ja strategisten riippuvuuksien kautta. Suunnanmuutos korostuu, kun tuloksia verrataan ilmasto- ja ympäristökysymyksiin. Vaikka vihreän siirtymän vahvistaminen, ilmastonmuutoksen torjunta ja luontokadon ehkäisy nauttivat yhä laajaa kannatusta, ne eivät enää nouse kärkeen samalla tavoin kuin omavaraisuuteen, teknologiaan, kilpailukykyyn ja turvallisuuteen liittyvät tavoitteet.
Raportin kirjoittajien mukaan tulos voi johtua myös siitä, että ilmasto- ja ympäristökysymykset nähdään jo vakiintuneena EU-politiikan osa-alueena, kun taas turvallisuus ja taloudellinen resilienssi koetaan uusina haasteina, joihin unionilta odotetaan tuoreita ratkaisuja.
Raporttiin liittyvässä kyselyssä vastaajilta tiedusteltiin myös, tulisiko EU-rahoitusta siirtää perinteisestä alue- ja maatalouspolitiikasta korkean teknologian ja vihreän siirtymän innovaatioihin. Vajaa neljä kymmenestä kannattaisi siirtoa, mutta lähes kolmannes ei koskisi rahoitukseen. Tulosten perusteella rahoituksen uudelleensuuntaamiseen ei suhtauduta torjuvasti, mutta sille ei myöskään muodostu selvää enemmistön tukea.
Tulokset viittaavat raportin kirjoittajien mukaan siihen, että suomalaiset tukevat selvästi EU:n painopisteiden siirtymistä kohti turvallisuutta, omavaraisuutta, teknologiaa ja kilpailukykyä.
”Samalla tuki on ehdollista: uusien prioriteettien vahvistaminen hyväksytään helpommin kuin perinteisten politiikkalohkojen rahoituksen vähentäminen. Tämä viittaa siihen, että suunnanmuutokselle on laaja hyväksyntä, mutta sen toteutustavalla on ratkaiseva merkitys”, raportissa todetaan.
Suomalaiset hahmottavat EU:n tehtävää yhä vahvemmin kansainvälisen epävarmuuden, geopoliittisen kilpailun ja strategisten riippuvuuksien kautta. Kuva: Carolina Husu”Uusien prioriteettien vahvistaminen hyväksytään helpommin kuin perinteisten politiikkalohkojen rahoituksen vähentäminen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






