Eduskuntapuolueet keskustelevat tiistaina siitä, onko Suomen Nato-jäsenyyttä syytä viedä eteenpäin, asia noussee esille Ukraina-keskustelun yhteydessä
"Koska kansalaisaloite koskien Nato-jäsenyyttä on kerännyt tarvittavan määrän allekirjoituksia ja etenee eduskuntaan, on syytä kuulla puolueiden näkemyksiä asian käsittelystä. Tästä näkökulmasta asia on myös huomisessa parlamentaarisessa tilaisuudessa esillä", kommentoi pääministeri Marin.
Ylen tuoreen kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi. LEHTIKUVA/AFPSuomen kannasta sotilasliitto Naton jäsenyyteen keskustellaan tiistaina eduskunnassa. Pääministeri Sanna Marinilta (sd.) kysyttiin tiedotustilaisuudessa maanantai-iltana, onko Suomen Nato-jäsenyyttä syytä alkaa viedä eteenpäin.
"Mitä tulee keskusteluun Suomen liittoutuneisuudesta tai liittoutumattomuudesta, niin kyllä tästäkin tullaan käymään parlamentaarista keskustelua. Meillä on huomenna parlamentaarinen kokoontuminen kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa, missä me tulemme käymään tätä tilannetta yhteisesti läpi. Tulemme varmasti keskustelemaan myös tästä kysymyksestä", Marin sanoi.
Myöhemmin illalla hän tarkensi Twitterissä, että parlamentaarinen keskustelu koskee Ukrainan tilannetta, ja että laajempaa keskustelua Suomen linjasta sotilaalliseen liittoutumiseen ei käydä.
"Koska kansalaisaloite koskien Nato-jäsenyyttä on kerännyt tarvittavan määrän allekirjoituksia ja etenee eduskuntaan, on syytä kuulla puolueiden näkemyksiä asian käsittelystä. Tästä näkökulmasta asia on myös huomisessa parlamentaarisessa tilaisuudessa esillä", Marin tviittasi.
Ylen maanantaina julkaiseman kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi. Natoon liittymistä kannatti kyselyssä 53 prosenttia, 28 prosenttia vastusti ja 19 prosenttia oli kannastaan epävarmoja.
Taloustutkimus toteutti kyselyn viime viikolla samaan aikaan, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan.
Kyselyn tietojen kerääminen aloitettiin Ylen mukaan päivää ennen Venäjän hyökkäystä.
Kyselyyn vastasi 1 382 henkilöä. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kyseessä on historiallinen muutos suomalaisten suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen. Ylen mukaan jäsenyyden kannattajien määrä on noussut 34 prosenttiyksikköä vuodesta 2017, jolloin Yle kysyi asiaa edellisen kerran. Silloin jäsenyyden kannalla oli vain 19 prosenttia suomalaisista.
Taloustutkimus on selvittänyt suomalaisten Nato-kantoja edellisen kerran tammikuussa MTV Uutisten kyselyssä. Silloin jäsenyyden kannalla oli 30 prosenttia suomalaisista.
Eduskuntaan valituista puolueista ainoastaan vasemmistoliitossa Nato-jäsenyyden vastustajia on edelleen enemmän kuin kannattajia, ilmenee kyselystä. Vasemmistoliitonkin kannattajista noin neljännes toivoo Suomen liittyvän Natoon, mutta reilusti yli puolet vastustaa.
Miehet kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä naisia enemmän, mutta myös naisten keskuudessa jäsenyyden kannatus on suurempaa kuin vastustus.
Yle kysyi myös, pitäisikö Suomen Nato-jäsenyydestä järjestää kansanäänestys. Suomalaisista 41 prosenttia kannattaa kansanäänestystä, 48 prosenttia vastustaa ja 10 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.
Myös yhä useampi ruotsalainen kannattaa maansa liittymistä Natoon. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n viime viikolla julkistamassa kyselyssä 41 prosenttia kannatti jäsenyyttä, kun taas 35 prosenttia vastusti sitä.
Ylen kyselyn perusteella jäsenyyden kannatus nousisi Suomessa 66 prosenttiin, mikäli Ruotsi päättäisi hakea Nato-jäsenyyttä.
Edit. 1.3.22. klo 9.30. Otsikkoa muutettu: Mahdollista Nato-jäsenyyttä ei käsitellä eduskunnassa, vaan eduskuntapuolueet käyvät Ukrainan tilanteesta parlamentaarisen keskustelun. Nato-kysymys esillä vain osana Ukraina-keskustelua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
