KIRJAT Mafiamaan kovanyrkkiset kasvatit
Enpä olisi uskonut, että nyrkkeilyn ympärille kehitelty romaani vetäisi minut mukaansa; etenkin kun taustalla elää väkivaltainen Sisilia. Heti alussa on tyrmäävä näyttö, kuinka poikalapset opetetaan pärjäämään tappeluissa ja halveksimaan heikkoutta. Satuttaminen on sallittua ja suositeltavaa muualla paitsi rakkaudessa.
Italialaisen Davide Enian (s. 1974) esikoisromaani kertoo vähävaraisesta palermolaisesta suvusta. Nyrkkeily on periytynyt isoisältä pojanpojalle. Nuorukaisen odotetaan voittavan Italian mestaruuden, joka jäi ukilta, isoenolta ja nuorena kuolleelta isältäkin saavuttamatta. Nyrkkeilyn vastapainoksi nousee Davide-nuorukaisen orastava rakkaus ikätoveri Ninaa kohtaan.
Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa juhannuksen alla Davide Enia valloitti meidät muut osallistujat riemukkaalla energiallaan. Puheenvuorossaan hän kertoi isoisästään, joka 19-vuotiaana teloitusryhmän edessä virtsasi housuihinsa, mutta pelosta huolimatta alkoi tanssia ehtiäkseen vielä kerran toteutua ainutkertaisessa olemassaolossaan. Tanssi pelasti miehen, josta tuli hänen ukkinsa.
”Tätä on kirjallisuus”, Enia sanoi. Siis tanssimista niin hyvin kuin osaa, miettimättä mitään muuta, surematta tulevansa teloitetuksi, sisällyttäen tanssiin kaikki mikä tulee vastaan ja ajatellen ainoastaan, että tanssi olisi huoliteltua, hallittua, oikeaa, virheetöntä, rehellistä.
Dramaturgina toiminut ja itsekin nyrkkeillyt Enia leikkii – tai tanssii – kerronnassaan aikatasoilla. Hän seuraa vetävin katkelmin eri sukupolvien miesten vaiheita, verisiä nyrkkeilyotteluita, kiivaita rakastumisia ja ukin kokemia kauhuja sodassa ja vankileirillä 1940-luvun Afrikassa. Tuolloinhan brittiarmeija taisteli italialais-saksalaisia joukkoja vastaan Libyassa.
Romaanin loppu, kolmas osa tuo sitten toistoa, luettelomaisiakin katsauksia eritapaisista nyrkkeilijöistä ja ilotytöistä. Silti Enian esikoisteos on raskaansarjan taidonnäyte ja kansainvälisen levityksen ansainnut, sellaisella palolla hän kuvaa tulivuorimaan ihmisten verta kaihtamattomia luonteita ja toisaalta kiihkeää kurotusta unelmia ja hellyyttä kohti.
ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Davide Enia: Maan päällä.
Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä. 343 sivua. Siltala.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
