Pohjoisen jäätiet auki tavalliseen aikaan
Touhu-Palvelut Oy viimeisteli maanantaina Hailuodon jäätietä ajokuntoon. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoOULU (MT)
Jäätie Hailuodon ja Oulunsalon välille avattiin tiistaina. Viime viikolla avausta odotettiin maanantaiksi, mutta lauha sää hidasti jään vahvistumista.
Myös Räisälän jäätie Kemijärvellä sekä Vuonislahti–Koli-jäätie Lieksassa ovat jo avoinna.
Vain Hailuodon ja Räisälän lauttaliikenteen hoitoon liittyy velvoite jääteiden rakentamisesta.
Etelä-Suomessa saaristojen jääteitä ei saada tänä talvena käyttöön.
Aluevastaava Markus Salminen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (ely) kertoo, että jääteille päästiin Varsinais-Suomessa viimeksi talvella 2003–2004. Sitä ennenkin jääteiden käyttö oli satunnaista.
Hailuodon runsaan seitsemän kilometrin mittainen tie saatiin tänä vuonna käyttöön varsin tavanomaiseen aikaan.
Aluevastaava Leo Oja Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksesta sanoo, että joulukuussa jäätie on saatu auki vain harvoin. Tavallinen avausajankohta on tammi–helmikuun vaihde.
Kevään tulosta riippuen jäätie on käytössä parisen kuukautta.
Toimitusjohtaja Juha Toppi Touhu-Palvelut Oy:stä asetteli vielä maanantaina viimeisiä liikennemerkkejä tielle.
”Jäätie on todella tärkeä monille luotolaisille. Viime viikolla muutamat kyläläiset kysyivät, milloin tie aukeaa. Heidän piti lähteä Ouluun asioille. Kun kerroin, että tie on auki vasta tämän viikon puolella, he sanoivat tekevänsä Oulun matkan sitten tiistaina.”
Viime viikollakin tietä tosin käytettiin omin luvin, ja se kului paikoin liikaa. Maanantaiksi jäätie suljettiin viimeistelyä varten.
”Aika tavallinen jäätien käyttöaika saadaan tänäkin talvena”, Toppi arvioi.
Jäätielle päästään, kun jään vahvuus on kaikissa tarkastuspisteissä vähintään 40 senttiä. Tarkastuspisteitä on tien varrella sadan metrin välein eli yli 70 kappaletta.
Oja sanoo, ettei elykeskuksella ole tietoa jäätien tuomista säästöistä ja kustannuksista.
Säästöä syntyy ainakin hailuotolaisille, joiden matka-aika lyhenee.
Rahaa ja polttoainetta säästyy myös lauttaliikenteen vuorojen vähentämisestä. Kokonaan lautan kulkua ei voida lopettaa, sillä raskas liikenne tarvitsee lauttayhteyttä.
Saaristoliikenteen hankinta-asiantuntija Tapani Jaakkola Varsinais-Suomen elystä kertoo lauttaliikenteen kustannusten olevan vuosittain 50 miljoonaa euroa tai hieman alle.
Summa riippuu polttoaineen hinnasta ja kulutuksesta. Siihen taas vaikuttaa muun muassa jäätilanne.
Lauttayhteyksiä on Suomen teillä 41. Osalla on vapaasti kulkeva lautta, osalla vaijerivetoinen lossi.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
