vierasyliö Metsän jatkuva kasvatusavohakkuun tilalle

Avohakkuuseen, viljelyyn ja alaharvennuksiin perustuvan nykymetsätalouden kannattavuus on heikkoa. Se ei ole kulttuurisesti kestävää, eikä se vastaa suomalaisten suuren enemmistön eikä myöskään metsänomistajien enemmistön näkemyksiä siitä, miten metsää tulisi käsitellä.

Jatkuvalla kasvatuksella vältytään avohakkuiden aiheuttamilta taloudellisilta ja ympäristöä pilaavilta ongelmilta. Metsät tuottavat eniten ja taloudellisesti edullisimmin puuta kaikkiin eri käyttötarkoituksiin.

Jatkuvaa kasvatusta voidaan tehdä hyvin monella hakkuutavalla. Niitä ovat puittain tai puuryhmittäin poiminta- eli harsintahakkuu, yläharvennus ja ylispuuhakkuu sekä luontaisen uudistamisen hakkuut (pienaukot sekä suojuspuu- ja siemenpuualat), joissa luontaisesti ilmaiseksi syntynyttä alikasvosta ei raivata vaan kasvupaikka säilytetään jatkuvasti jonkin verran puustoisena eli peitteisenä. Avohakkuuta ei tehdä.

Hakkuut tehdään yläharvennusperiaatteella, eli hakataan vain niin sanottuja arvokasvukynnyksen saavuttaneita isoimpia ”rahapuita” ja pienten puiden annetaan vuorollaan kehittyä hakkuukypsiksi.

Jatkuvan kasvatuksen yleisohje on: hakkaa tukkipuita ja kasvata kuitupuista uusia tukkipuita.

Menettely on siten samanlaista kuin vesiekosysteemin kalojen tai rapujen hyödyntäminen. Jatkuva kasvatus voidaan aloittaa milloin tahansa missä tahansa metsikössä, myös taimikosta. Mitään siirtymäaikoja ei tarvita.

Kun otetaan huomioon monimuotoisuus- ja maisema-arvot, jatkuva kasvatus on siinäkin suhteessa vallitsevaa avohakkuu-alaharvennusta edullisempi.

Mitä useampia monikäyttöasioita otetaan mukaan vertailuun, sitä ylivoimaisemmaksi jatkuva kasvatus käy. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi luontomatkailu, virkistyskäyttö, marjastus, sienestys, terveyden vaaliminen, metsästys ja pohjoisessa lisäksi porotalous.

Metsätaloudella on suuri merkitys hiilitaseen kannalta. Kun jatkuvassa kasvatuksessa tuotetaan hyvälaatuista, myös rakentamiseen soveltuvaa tukkipuuta, se on hiilitaseen kannalta suositeltavin vaihtoehto. Se olisi merkittävä asia koko maan talouselämän kannalta.

Avohakkuulla ja maan voimaperäisellä muokkauksella vaurioitetaan maaekosysteemiä ja pilataan ympäröivien alueiden vesiä.

Avohakkuulla, istutuksella ja alaharvennuksella pahennetaan tuuli- ja myrskytuhoja ja esimerkiksi hirvi- ja myyrätuhoja. Niillä tuulituhojen muodossa aiheutetaan taloudellista vahinkoa naapureidenkin metsissä ja voimalinjoilla.

Avohakkuut ja taimikot katkaisevat yhteydet harvassa sijaitsevien suojelukohteiden väliltä. Monet metsän lajit tarvitsisivat niin sanottuja ekologisia käytäviä suojelukohteiden välille, joiden kautta syntyisi suojelualueverkosto.

Jatkuvalla kasvatuksella tämä ongelma olisi kohtuullisesti ratkaistavissa ilman, että metsänomistaja ja muu yhteiskunta menettäisivät tärkeitä metsätuloja.

Aikoinaan metsälaki saatiin aikaan uhkailuilla metsien pikaisesta loppumisesta. Sillä haluttiin estää nimenomaan metsän hävitykseksi arvioitu avohakkuu.

Uhkailulla puun loppumisesta ei tietenkään ollut mitään todellista perustaa. Suomen oloissa metsät uudistuvat ja kasvavat omaa tahtiaan siitä riippumatta, onko olemassa lakia, määräyksiä ja niitä valvovia organisaatioita tai ei.

Kuusikymmentä vuotta sitten metsäammattilaiset alkoivat tulkita lakia niin, että se velvoittaa avohakkuuseen ja keskenkasvuisten puiden ennenaikaiseen hakkuuseen alaharvennuksella ja alikasvoksen raivauksella. Kurittomat metsänomistajat haastettiin käräjille ja tuomittiin oikeudessa oman metsänsä hävittäjiksi.

Se oli jo sinänsä tavattoman loukkaavaa. Syyksi riitti monesti, että metsänomistaja ei suostunut avohakkuuseen tai kaadettujen yksittäisten puiden kannon läpimitta oli suurempi kuin pystyyn jääneiden. Tuomio oli täysin nurinkurinen, sillä juuri pienemmistä puista tulisi kasvattaa isompia ja hakata isompia pois pienempien kasvun tieltä.

Tiedossa ei ole muuta elinkeinoryhmää, joka tuomittaisiin siitä syystä, ettei se ole omaisuutensa hoidossa noudattanut jonkun byrokraatin tahtoa. Holhoaminen tapahtuu kuitenkin niin, että holhoajalla ei ole mitään vastuuta, vaikka raha menisi ”Kankkulan kaivoon”.

Viranomaiset eivät ole tehneet mitään palauttaakseen asiattomasti tuomittujen metsänomistajien kunnian, saati esittäneet korvauksia vahinkoja ja vääryyttä kärsineille metsänomistajille tai heidän omaisilleen. Tarvittaisiin ilmeisesti eräänlainen totuuskomissio korjaamaan aiheutetut vääryydet.

Lain tarvetta on perusteltu lisääntyneillä puuvaroilla. Puuvarannon lisääntyminen on kuitenkin pääosaksi soiden kalliin ojituksen ansiota ja saasteiden aiheuttaman ympäristön muutoksen syytä.

Kolmas lisäystekijä ovat hakkuusäästöt. Metsäteollisuudelle on näet ollut – kumma kyllä – edullisempaa ostaa kalliimmalla hinnalla raakapuuta idästä kuin kotimaisista metsistä. Valtiovalta on hämmästyttävästi tukenut senkaltaista politiikkaa.

Istutusmetsät eivät ole lisänneet metsien keskimääräistä kasvua, sillä ne ovat pääosin vielä nuoria. Sitten, kun viljelypuustot saavuttavat hakkuukypsän koon, huonolaatuisen istutuspuun ostomarkkinat ovat saattaneet kaikota teollisuuden siirryttyä halvemmille markkinoille.

Kalliit istutusmetsät uhkaavat silloin jäädä vain kalliiksi huonolaatuiseksi energiapuuksi. Taloudelliset tappiot ovat suunnattomia.

Sen lisäksi, että metsälain tulee olla helposti ymmärrettävissä, sen tulisi täyttää kaksi perusehtoa: huolehtia siitä, ettei metsän hakkuulla ja muulla käsittelyllä aiheuteta taloudellista vahinkoa naapureille ja muille kansalaisille, sekä valvoa, ettei metsän hakkuulla tai muulla käsittelyllä vaurioiteta ympäristöä.

Muut seikat, eli mitä puulajia ja millä tavalla kasvattaa tai uudistaa, eivät kuulu lailla säädettäviin asioihin vaan opastuksella ja neuvonnalla ratkaistaviksi. Niiden tulee kuitenkin perustua tutkimuksella kiistattomiksi osoitettuihin tietoihin.

Tärkeää olisi, että metsänomistajalle suotaisiin lopultakin perustuslain edellyttämä oikeus itse päättää, mitä puulajeja hän kasvattaa ja millaista hakkuuta hän metsässään tekee tai teettää.

Metsälaki tarvitsee edelleen todellisia korjauksia.

ERKKI LÄHDE

Kirjoittaja on metsänhoidon

emeritusprofessori.

Hakkaa tukkipuita ja kasvata kuitupuista uusia tukkipuita.

Avaa artikkelin PDF