Paavo Väyrysen U-käännös: "Pitää pyrkiä siihen, ettei brexit toteutuisi"
Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen uskoo, että Ison-Britannian EU-eroa ei tarvitsisi toteuttaa, jos työvoiman vapaata liikkumista rajoitettaisiin.Ison-Britannian pääministeri Theresa May allekirjoitti viikolla erokirjeen EU:lle, ja Euroopan neuvosto ja -parlamentti ottavat asian käsiteltäväkseen. Edessä on pari vuotta kestävät hankalat neuvottelut kymmenien miljardien eurojen tukipalautuksineen ja selvittelyineen.
Euroopan parlamentin jäsenellä, ALDE-ryhmän Paavo Väyrysellä oli esittää oma ratkaisunsa koko brexit-harjoitukseen:
"Minusta pitäisi pyrkiä nyt siihen, että brexit ei toteutuisi. Euroopan unionin pitäisi olla valmis uudistumaan tavalla, joka tekisi mahdolliseksi Ison-Britannian säilymisen EU:ssa. Myös työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen pitäisi voida puuttua."
Jäsenmaiden kansalaisten enemmistö toivoisivat Väyrysen mukaan, ettei unioni puuttuisi niin paljon jäsenmaiden asioihin ja politiikkaan.
"Mutta se unionin federalistinen eliitti, joka johtaa unionia torjuu tämän. Päinvastoin, kun Britannia saadaan ulos, niin voidaan mennä nopeammin tai pidemmälle tässä ylikansallisen liittovaltion luomisessa."
Väyrysen mukaan Britannian EU-jäsenyyden jatko olisi mahdollinen, jos EU:sta tehtäisiin nykyistä hajautetumpi ja eriytetympi. EU:n alueella tavarat, palvelut, pääoma ja työvoima saavat liikkua vapaasti. Väyrysen tulkinnan mukaan työvoiman vapaa liikkuminen on vain keksitty kytkös, siitä voitaisiin luopua.
Euroopan parlamentti kokoontuu ensi viikolla täysistuntoonsa ja se ottaa kantaa Britannian EU-erosta käytäviin neuvotteluihin. Euroopan parlamentin jäsenet Paavo Väyrynen, kokoomuksen Henna Virkkunen ja sdp:n Liisa Jaakonsaari olivat Helsingissä kommentoimassa tulevan istuntoviikon asioita.
EPP-ryhmän Henna Virkkunen oli tasan toista mieltä Väyrysen EU-käsityksistä:
"Olen täysin eri mieltä Paavo Väyrysen kanssa. Kansalaisethan pitävät tavaroiden, palvelujen, ihmisten ja pääoman vapaata liikkuvuutta Euroopan unionin suurimpana saavutuksena. Siitä ei pidä mistään nimessä luopua."
Britanniassa on nyt kolme miljoonaa muualta Euroopasta tulleita kansalaisia. Väyrysen mukaan Suomessakin ulkomainen työvoima aiheuttaa ongelmia: "Meillä on harmaat työmarkkinat, ulkomaista työvoimaa, jonka asema ei ole lainsäädännön ja työehtosopimusten mukainen."
Väyrysen mielestä olisi järkevää, että työvoiman liikkuvuuteen voitaisiin puuttua.
Liisa Jaakonsaaren mielestä "puolalaista putkimiestä" käytetään vain tekosyynä.
"Britannian taloudellinen menestys tulee siitä, että se on pystynyt vastaanottamaan niin paljon ulkomaalaista työvoimaa", Jaakonsaari totesi.
"Suomen kaksien työmarkkinoiden ongelma on Suomesta itsestään kiinni. Valvontamme on äärimmäisen heikkoa, on määrätietoisesti vähennetty esimerkiksi työsuojelumäärärahoja", aiemmin työministerinäkin toiminut Jaakonsaari arvioi.
Jaakonsaaren mielestä "työehtosopimusten yleissitovuus on ollut suuri siunaus, että kahdet työmarkkinat eivät ole päässeet rehottamaan, mutta ne ovat olemassa."
Henna Virkkusen mukaan työvoiman vapaata liikkuvuutta pitäisikin päinvastoin lisätä – Suomessakin työvoiman tulisi liikkua vilkkaammin työn perässä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

