Korona vei kesätyöpaikat – 4H-nuoret työllistivät itsensä perustamalla ennätysmäärän yrityksiä
4H-nuoret polkaisivat viime vuonna käyntiin 850 yritystä, mikä on noin puolet enemmän kuin vuotta aikaisemmin.Korona pilasi monen nuoren haaveen kesätyöpaikasta. 4H-nuoret eivät kuitenkaan lannistuneet: viime vuonna Suomeen perustettiin ennätykselliset 850 uutta 4H-yritystä. Tämä on noin puolet edellistä vuotta enemmän, Suomen 4H-liitto kertoo tiedotteessaan.
Kaikkiaan 4H-yrittäjiä on yli 1 600 ympäri Suomea. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 2 miljoonaa euroa, keskimäärin 1 240 euroa yrittäjää kohden.
4H-yrityksen voi perustaa kuka tahansa 13–28-vuotias, ja yrittäjänä voi toimia ympäri vuoden tai vaikka vain kesän ajan.
Paikallisten yhdistysten tuen lisäksi jokaisella 4H-yrittäjällä on oma vapaaehtoinen yritysohjaaja, joka tukee nuorta koko yrittäjyyden ajan.
4H tukee nuoria työelämän ja yrittäjyyden alkumetreillä 4H-akatemian koulutusten ja taitoa lisäävien tehtävien avulla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

