Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ravit Kymi GP huipentaa

    Kouvolassa lauantaina ratkeava Toto76-kierros on hienotasoinen. T76-finaalien lisäksi ohjelmassa ovat suurkilpailut Jouni Kaikko Memorial sekä päätöskohteena ajettava kansainvälinen Kymi Grand Prix, jonka voittaja palkitaan komeasti 85 000 eurolla.

    Saman suuruusluokan pottia tuskin on tarjolla T76-pelissä, sillä kohteet vaikuttavat melko selväpiirteisiltä. Pekka Korven valmennustalli on pelimielessä avainasemassa, vaikka mestarilla ei päälähtöön ollutkaan hevosta. Viisivuotiaiden lähdössä Express Duolla ja Kaikko Memorialissa Twigs Voicilla sen sijaan on hyvät mahdollisuudet keulajuoksuihin ja sitä kautta voittajaseremonioihin.

    Hannu-Pekka Korven ohjastama Express Duo aloitti talvitauon jälkeen kolmossijalla. Esitys ei ollut huono, ja vastaavallakin suorituksella voitto pitää lauantaina olla todella lähellä. Nyt ei ole Kouvolassa päälähdössä juoksevan Stormyskyn tai Kaikko Memorialin suosikeihin kuuluvan Amazing Soulin tasoista hevosta vastassa.

    Isä-Pekka ajaa itse Twigs Voicia. Se loisti Elitloppet-viikonlopun tammalähdössä ja on sen jälkeen huilannut. Ihanteelliselta lähtöradalta Twigs Voici pyrähtää keulaan ja voi viedä joukkoa maaliin asti, vaikka Amazing Soul onkin kunnioitusta herättävä vastustaja. Se juoksee kuitenkin seuraavana viikonloppuna Suur-Hollola-ajossa, joka on Suomessa syntyneiden vanhempien huippuhevosten suurirahaisin kilpailu. Tärkeän kisan läheisyys saattaa näkyä Jukka Kinnusen ajotaktiikassa.

    Korven tallilta voi odottaa vahvaa panosta myös nelivuotislähdössä. Arctic Model suoritti keskiviikkona vain tasaisesti ja Freezing Duo on ikävissä asemissa, joten mukaan otetaan muitakin.

    Kymi GP:ssä alkukiihdytys näyttelee merkittävää roolia, sillä Euroopassa puolisen vuotta kilpaillut amerikkalaistamma Maven on sisäradalta johtopaikan pitäessään vahva suosikki voittajaksi.

    Kovimmilla haastajilla on uudet ohjastajat, kun Björn Goop ajaa samaan aikaan Ruotsissa Färjestadin radalla E3-finaaleja. Viime vuoden voittajan Timokon ohjissa on ranskalainen Pierre Vercruysse, ja Oasis Bin rattaille hyppää Claes Svensson. Molemmat herrat ovat ajaneet aikaisemminkin niillä, joten kovin merkittäviä kuskimuutokset eivät ole. Suomalaisvoitto olisi iso yllätys, mutta Bret Boko ylsi siihen jo Finlandia-ajossa. Sillä on kuitenkin huonoin lähtöpaikka suomalaiskolmikosta.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 2 Express Duo (1, 5)

    2. lähtö: 12 Västerbo Highflyer, 15 Tomorrowland, 11 Lindys Jersey Boy, 1 Yes Man Hoss, 8 Zatopek Hoss (6, 3)

    3. lähtö: 7 Harmi’s Frido, 9 Stoneisle Lilian (3, 4)

    4. lähtö: 9 Suivikas, 3 Hullumies (11, 6)

    5. lähtö: 5 Arctic Model, 8 Freezing Duo, 10 Blame Pizzaz, 2 Ranch Newman, 9 Ranch Nero (1, 6)

    6. lähtö: 2 Twigs Voici (4, 3)

    7. lähtö: 1 Maven, 5 Timoko, 3 Oasis Bi (9, 6)

    1 x 5 x 2 x 2 x 5 x 1 x 3 = 300 riviä = 15 euroa

    Arto Sipakko

    Kierros 26 Toto76

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Shadoom/Janne Ulmas 2100 11,8a 41 150 9/15,7a 1/16,1a 1/13,7a 2/12,4a

    2 Express Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 10,8a 424 851 4/16,3 1/15,0a 2/14,9a 3/11,7a

    3 Christopher Star/Jukka Torvinen ‘’ 12,3a 24 329 2/12,8a 2/17,1a 1/12,3a 3/16,6a

    4 Arctic Excellence/Ilkka Korpi ‘’ 13,0a 59 752 4/15,8a 9/17,3a 7/13,8a 5/13,3a

    5 Drancy* (SE)/Pekka Korpi ‘’ 12,2a 55 545 7/14,5a 1/14,5a 3/12,9a 8/12,8a

    6 Demi De Veluwe/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 12,5a 79 148 1/15,6a 2/13,0a 1/12,5a 5/13,5ax

    7 Good Dynamite/Kari Rosimo ‘’ 12,8a 84 764 3/13,1a 4/13,8a 2/13,7a 1/14,3a

    8 Poissa ‘’

    9 An-Lady/Emma Väre ‘’ 12,0a 74 405 5/12,7a 8/14,8a 1/m16,8a 2/m16,1a

    2. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Kouvola

    1 Yes Man Hoss/Tapio Perttunen 3100 15,5 42 885 4/16,5a 2/13,8a 2/15,5 1/15,5

    2 Frosty Vice/Seppo Markkula ‘’ 15,9 48 830 6/14,6a 5/14,9a 3/15,9 H 24.6.

    3 Regent Zet (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 15,6 29 322 4/16,8a 1/16,0a 2/12,0a 8/15,0a

    4 Reborn Excalibur (SE)/Janne Lukkari ‘’ 15,4 40 992 1/14,4a 3/16,5 8/13,7a Kj 23.6.

    5 Tir Du Caux* (FR)/Antti Ojanperä ‘’ 16,2 50 563 1/14,2a 1/16,2 1/17,4 3/14,6a

    6 Ranch Kelly/Jukka Torvinen ‘’ 15,0 44 935 7/16,1a 3/16,8a 9/15,1ax 6/14,4ax

    7 Volume Hoss/Hannu Hietanen ‘’ 15,3 46 690 1/15,2a 1/16,4a 4/17,9 H 24.6.

    8 Zatopek Hoss/Mika Forss ‘’ 27,4 36 427 10/17,7ax 1/17,7a 2/14,6a 1/13,9a

    9 Lyckliga Lotta (SE)/Kari Rosimo ‘’ 13,1 46 801 3/14,0a 1/14,8a -a hpl 9/12,9a

    10 Les Amigos/Henri Bollström ‘’ 15,7 20 820 7/17,8a 6/18,0a 8/17,3a 10/17,9

    11 Lindys Jersey Boy (US)/Hannu Torvinen 3120 15,2 224 708 2/15,2 hpl 2/14,5a 1/13,3a

    12 Västerbo HighFlyer* (SE)/Daniel Reden ‘’ 13,6 173 758 2/15,0a 2/11,2ax 4/10,2a 0/13,4a

    13 Costatantisoldi (SE)/Risto Airaksinen ‘’ 14,6 147 620 3/15,3 5/14,9 4/14,9a 3/15,2

    14 Prey Frontline (SE)/Esa Holopainen ‘’ 13,8 170 328 1/15,2 2/16,0 5/15,0a 2/12,0a

    15 Tomorrowland (US)/Ari Moilanen ‘’ 14,1 147 521 1/14,2a hpl 3/14,1 -a hpl

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Kontroll Broline (SE)/Tommi Kylliäinen 2100 12,3a 56 854 8/14,4a 3/13,9a 8/15,0a 5/14,5a

    2 Bory/Mika Forss ‘’ 11,5a 62 160 4/15,4 2/14,6a 10/15,6a 8/13,9a

    3 Anastacia Trot (SE)/Henri Bollström ‘’ 11,6a 82 560 2/13,7a 7/13,5a 8/14,9a 5/13,7a

    4 Västerbo Mission (SE)/Santtu Raitala ‘’ 11,2a 113 178 4/14,7a 6/14,1a 4/15,1a 4/14,5a

    5 Vikens Pine (SE)/Jyrki Tammimetsä ‘’ 13,3a 71 515 5/14,4a 4/14,0a 3/13,6a 6/14,5a

    6 Here To Rock F (SE)/Antti Ojanperä ‘’ 11,5a 84 093 1/16,7 7/16,2 3/14,3a 7/13,8a

    7 Harmi’s Frido/Antti Teivainen ‘’ 12,3a 111 283 3/15,2 3/14,9a 2/14,0a 1/14,4

    8 Classic St Pat (US)/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 12,0a 103 138 1/13,4a 1/13,1a 1/14,0a 4/14,3a

    9 Stoneisle Lilian/Esa Holopainen ‘’ 12,9a 104 011 4/14,0a 10/17,5a 2/13,6a 9/15,5a

    10 Westcoast Pirate/Jere Kiveinen ‘’ 11,6a 70 495 10/13,9a 2/12,5a 2/14,7a 7/14,9a

    11 Twist Life (SE)/Hannu Hietanen ‘’ 12,7a 83 537 5/14,9a 9/17,0 5/17,7a 7/16,0

    12 Green Pepper/Ari Moilanen ‘’ 11,8a 96 080 3/13,2a 6/15,0ax 4/13,9a 4/13,2a

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Suikun Rilla/Harri Sulku 2100 22,5a 99 999 4/22,8a 4/26,1 4/24,6a 9/25,4

    2 Tementeri/Seppo Markkula ‘’ 21,5a 209 510 9/25,4a 6/26,8 1/m28,7 4/m31,5

    3 Hullumies/Mika Forss ‘’ 20,9a 222 030 -a hpl 2/24,0a 1/22,4a 3/24,5a

    4 Vieskerin Valo/Pertti Niveri ‘’ 21,3a 163 610 4/23,3a 4/23,1ax 9/24,5ax 10/25,1a

    5 Keisar/Hannu Torvinen ‘’ 21,4a 113 765 4/25,9a 7/24,1a -a hll -a hpl

    6 Rapin Aatos/Esa Holopainen ‘’ 21,1a 113 891 8/23,3a 1/23,9a 1/24,9 7/24,9ax

    7 I.P. Lento/Antti Teivainen ‘’ 21,2a 198 110 hll 2/25,9 6/24,8a 1/24,1

    8 Pulun Pilke/Iikka Nurmonen ‘’ 21,7a 120 282 4/25,3 11/26,6 -a k 7/25,9x

    9 Suivikas/Terho Rautiainen ‘’ 21,7a 222 969 2/24,3a 1/22,8a 1/23,0a 2/24,4a

    10 Saaga S/Matti Nisonen ‘’ 21,8a 129 360 8/28,6a 2/25,2 3/23,2a La 23.6.

    11 Tapsan Tahti/Tapio Perttunen ‘’ 20,2a 157 338 3/23,1ax 6/23,2a 6/20,2a 4/20,4a

    12 Krimori/Janne Räisänen ‘’ 22,5a 81 390 9/25,6 6/25,0 3/22,6a 5/24,0a

    5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Rosenstolz (DE)/Jarkko Kervinen 2100 13,7a 16 541 1/15,8a -a hyl -a hpl 1/13,7a

    2 Ranch Newman/Seppo Markkula ‘’ 13,0a 25 380 1/18,1a 2/16,0a 2/13,0a hlo4/13,6a

    3 Etoile Occagnes* (FR)/Gabriel Pou Pou ‘’ 16,4a 8 790 7/17,3 -a hyl 1/16,4a 10/17,1a

    4 Poissa ‘’

    5 Arctic Model/Pekka Korpi ‘’ 12,2a 127 819 5/13,4a 4/16,8a 2/14,1a H 24.6.

    6 Stoneisle Mustang/Hannu Torvinen ‘’ 13,6a 13 690 5/16,6a 4/13,6a 5/14,0a -a hpl

    7 Tilia’s Abraham/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 13,7a 18 825 3/15,3a 8/14,4a 3/16,6a 3/14,7a

    8 Freezing Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 12,9a 35 310 3/13,2a 3/13,5a 8/17,3a 1/14,4a

    9 Ranch Nero/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,7a 14 680 2/15,8a 2/15,2a 4/13,8a 4/15,1a

    10 Blame Pizzaz/Esa Holopainen ‘’ 12,5a 33 275 -a hpl 5/12,5a 1/15,2a L 25.6.

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Solea Rivelliere* (FR)/Philippe Daugeard 2100 12,1a 672 967 3/13,5 5/12,5a 0 6/13,3a

    2 Twigs Voici* (SE)/Pekka Korpi ‘’ 10,9a 132 662 3/12,8a 0/12,3a 2/10,9a 1/10,9a

    3 Moonlight Love/Hannu Torvinen ‘’ 12,5a 101 660 1/13,8a 1/13,7a 1/12,5a 1/12,5a

    4 Amazing Soul/Jukka Kinnunen ‘’ 10,2a 266 380 2/12,1a 5/15,3a 1/11,8a 2/11,3a

    5 Elora Hanover (US)/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 11,8a 134 681 10/16,6a 6/15,1a 3/12,8a 8/15,4a

    6 Bosses Lily/Antti Teivainen ‘’ 11,7a 130 550 7/14,0a 10/15,8a 7/16,2a 3/16,6ax

    7 Je L’Adore/Ari Moilanen ‘’ 11,8a 79 570 3/16,1a 1/13,0a 2/12,7a -a hpl

    8 Magical Queen/Ilkka Korpi ‘’ 10,9a 355 600 2/13,6a 3/13,5a 4/14,4a 7/13,3a

    9 Yahuu Hoss/Tapio Perttunen ‘’ 12,6a 71 077 6/14,4a 3/12,6a 7/14,8a 5/14,9a

    10 Thula Sana (SE)/Mika Forss ‘’ 12,0a 94 391 1/14,0a 2/15,6a 1/13,4a 9/12,9a

    11 Orderly (SE)/Henri Bollström ‘’ 12,8a 130 931 4/13,5a -a k 9/12,8a 4/12,9a

    12 Part Two/Antti Veteläinen ‘’ 13,5a 56 284 6/16,6 2/15,8 2/15,7 1/13,6a

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Maven* (US)/Johnny Takter 2100 9,2a 1 584 868 2/09,4a 2/09,8a 7/10,4a 1/11,6a

    2 Stormysky (SE)/Jukka Torvinen ‘’ 11,1a 187 277 1/15,4a 2/14,5 3/14,8a 1/11,2a

    3 Oasis Bi* (IT)/Claes Svensson ‘’ 10,2a 719 702 2/11,1a 6/12,7a 4/13,7a 2/11,3a

    4 Seabiscuit/Mika Forss ‘’ 11,3a 239 985 7/13,9ax 1/12,7 9/14,5ax 1/11,7a

    5 Timoko* (FR)/Pierre Vercruysse ‘’ 9,5a 3 269 578 3/13,0a 8/13,8 4/10,0a 8/10,5a

    6 Bret Boko (SE)/Ari Moilanen ‘’ 10,3a 325 185 5/13,2a 1/12,2a 7/10,3a 6/12,4a

    7 Red Rose America* (IT)/Tony Le Beller ‘’ 12,4a 204 691 2/15,8a 0/12,4ax 2/12,7a 2/12,6

    8 Ringostarr Treb* (IT)/Wilhelm Paal ‘’ 10,4a 231 255 -a hll 1/11,3a 1/10,4a 1/11,3a

    9 Windy Ways* (US)/Daniel Reden ‘’ 10,7a 103 749 1/13,1a -a hll 1/10,7a 1/11,8a

    10 Trebol* (ES)/Gabriel Pou Pou ‘’ 11,6a 405 662 3/12,9 4/11,6a 3/11,8a 7/11,8a

    Avaa artikkelin PDF