Suomessa raportoitu 517 uutta koronavirustartuntaa
Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 9 206 tartuntaa, mikä on 1 608 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
THL julkistaa tiedot raportoitujen koronatartuntojen määrästä päivittäin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDERSuomessa on raportoitu tänään 517 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 9 206 tartuntaa, mikä on 1 608 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Ilmaantuvuusluku Suomessa viimeisten kahden viikon ajalta on nyt 165 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden. Viimeisten kahden viikon ajalta ylivoimaisesti korkein ilmaantuvuusluku on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) lähes 341 tartuntatapausta ja matalin on Pohjois-Karjalan hieman vajaa kahdeksan tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden.
Husin alueen ilmaantuvuusluku on kasvanut runsaasti, sillä edellisten kahden viikon aikana se oli noin 261.
Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu 67 851.
Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut nyt lähes 610 900 ihmistä, kertoo THL. Rokotettujen määrä on lisääntynyt eilisestä noin 13 400:lla.
Rokotteen toisen annoksen on saanut runsaat 86 500 ihmistä.
Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut nyt 11 prosenttia suomalaisista.
Uutista täydennetty klo 13 .25.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
