Jyväskylän Rautpohjan paperikonetehtaalla kuului kova pamaus ja halli syttyi palamaan ‒ katso video tulipalosta
Savu nousee Valmetin paperikonetehtaalta.Jyväskylän Rautpohjalla kuului lauantaiaamupäivällä kova pamaus. Myöhemmin Valmetin paperikonetehtaalta alkoi tupruttaa tummaa savua.
Savu leijailee kohti Jyväskylän keskustaa. Savu näkyy useiden kilometrien päähän.
Rautpohjalla on koeajohalli, jossa paperikoneen teloja ajetaan. Koeajovaiheessa sattui räjähdys, öljy syttyi palamaan ja levisi pisaroina ympäri hallia. Halli on syttynyt palamaan.
”Paloa yritetään rajoittaa. Sitä ole vielä saatu hallintaan”, Keski-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan MT:lle.
Hallin sisällä on hyvin voimakas öljypalo. ”Siellä on kymmeniätuhansia litroja öljyä, josta osa on syttynyt palamaan. Öljypalo sisätilöissä on erittäin vaikea sammuttaa, kun siellä joukossa on muitakin vaarallisia aineita ja kemikaaleja.”
Alueelle annettiin vaaratiedote runsaasta savusta. Pelastuslaitos kehotti ihmisiä sulkemaan ikkunat, ovet ja ilmastoinnin ja välttämään Rautpohjan alueella liikkumista. Ohjeistukset purettiin lauantai-iltana, kun palo saatiin hallintaan.
Pelastuslaitoksen ja puolustusvoimien lauantaina toteuttama vaahtoisku sai suurimman palon sammumaan.
”Jälkivartiointi on vielä päällä, pieniä kytyjä sammuteltu yön ja aamun aikana”, Keski-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan MT:lle sunnuntaina. Palon syttymissyyn selvittäminen on käynnissä.
”Olemme helpottuneita, että työntekijämme säilyivät pitkälti vahingoittumattomina tässä valitettavassa tulipalossa. Tarjoamme psykologista tukea, teemme viranomaisten kanssa yhteistyötä syttymissyyn tutkinnassa ja arvioimme taloudelliset vaikutukset ja liiketoiminnan jatkuvuuden heti, kun se on mahdollista”, sanoo Valmetin Paperit-liiketoimintalinjan johtaja Jari Vähäpesola yhtiön tiedotteessa.
Toistaiseksi ei ole tiedossa, millaisia ympäristövahinkoja palosta on voinut seurata.
Lauantaisen arvion mukaan sammutustöissä menee noin vuorokausi onnettomuuden jälkiraivaukset mukaan luettuna.
Juttua päivitetty 7.5.2022 kello 12.40. Lisätty Keski-Suomen pelastuslaitoksen tiedot.
Juttua päivitetty 8.5.2022 kello 10.10. Päivitetty palon tilanne sunnuntaiaamuna ja lisätty Jari Vähäpesolan kommentti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




